Saul (Davidille).
Jo herjetkös, kun päivä vaipunut
On lepohon, ja kohta kaikunut
On viime sävel satakielisenkin,
Ja parvi kaikkein laululintujenkin
Jo uneksii yön hiljaisuudessa
Sit' unelmaa, jost' eloss' uudessa,
Mi alkaa taas kun aamu armas koittaa,
Se sulokielin maailmalle koittaa.
Suloisen soittos' tauottaa saat nyt,
Kun sielussan' on myrsky viihtynyt.
Mi lumouden voima soitossasi
On, poikani, mi tenho laulussasi!
Ne syntyjänsä ovat taivahasta.
Ei saada tästä murheen maailmasta
Voi alkuaan se kieli taivahan,
Mi sielun vaipunehen vaivahan,
Kuin mun ol' äsken, voipi virvoittaa
Ja öiset haamut sieltä tarkoittaa.
Kyll' useasti ennen aikanani
Ma Herran äänen luulin kuulevani.
Sen ukkoisen ma kuulin jylinässä
Kuin vienoisessa tuulen hyminässä.
Ma kunniaansa linnun laulussa
Myös kuuntelin ja kosken pauhussa.
Vaan sitte kun tää murheen aik' on tullut,
En enää Herran ääntä niissä kuullut.
Mut ääni niiss' ei vertaamista kestä
Kanss' soinnun sen, jok' ihmissydämestä
Voi kaikua, joss' alkusointu vielä
On säilynyt, se enkeleitten kiellä
Suruista sielua voi puhutella.
Oi josko saisi soitto kaikuella
Tänlainen näillä taivaisilla kielin
Siell' aina, missä sielu raskain mielin
Kuormaansa kantaa, josko lohdutusta
Sais laulus' saattaa sinne, missä musta
On murhe mieltä kurjain vaivaamassa,
Ei murehella valtaa maailmassa
Niin avaraa sill' aikaa olla voisi,
Kun kanteleesi kanssa laulus' soisi.
(Kammaripalvelija tulee).
Palvelija.
Tuoll' ulkona on muuan sanantuoja,
Jonk' Abner tänne lähettänyt on.
Häll' asioita aivan painavia
Lie Abnerilta ilmoitettavana.
Saul.
Hän tänne saata.
(Palvelija lähtee ja sanansaattaja tulee kohta sen jälkeen sisälle).
Abner, kuulen, on
Sun sanansaattajaksi tänne pannut.
Sull' asioita aivan ankaroita
Lie ilmoitettavana, kun sä näin
Yöselkiin matkas' olet pitkittänyt.
No, kuinka voipi orpanani Abner?
Elääkö siellä uljas päällikköni
Rauhassa vaiko rauhattomuudessa?
Ja mitä käski hän sun sanomaan?
Sanansaattaja.