Jos armon olen, herra kuningas,
Sun silmissäsi löytänyt, niin suo
Mun käydä kanssas' sotatanterelle
Ja rinnallasi siellä taistella.
Nyt Israelin kaikkein ystäväin
Työvainio on sillä tanterella.
Saul.
En, poikani, voi siihen myöntyä.
Sun saadakseni tänne luokseni
Ma kuninkaallisen tein lupauksen,
Ett' yhtä tervehenä saattaisin sun
Kotiisi jälleen, kuin sun tänne sain.
Ma saattomiehet sulle toimitan.
Isääsi multa paljon tervehdi
Ja kiitä häntä, ett' on suonut mulle
Sun lohdutuksen enkelinä olla.
Kun myrsky-ilma tää on lauhtunut,
Taas rauhassa ma toivon saavani
Suloista soittoasi kuunnella.
Siks' olkoon Herran henki kanssasi!
(Menee).
David (yksinään).
Ma olen tullut hälle rakkahaksi
Ja suosionsa kaiken saavuttanut,
Ja rakkautensa on riemuni.
Hän jalo mies on, häntä kunnioitan,
Kuin joskus lapsi sitä vanhempaa,
Joss' ylevyyden kuva kirkkahin
Ja lempi loistaa hälle lämpimin.
Vaan tyhjäks' elo tuntuu toimeton
Ja silloin milt'ei tukalaksikin,
Kun synnyinmaamme onni kutsuu meitä
Kaikk' uhraamaan, niin toimemme kuin työmme.
Ja sielussani soipi kovemmin
Se kutsumus, viel' ääntä lemmenkin.
(Mikal tulee hiljaan ja lähestyy ujosti Davidia).
Mikal.
Niin surullisna, David! Mitä murhe
Nyt voitti itsen murheen-voittajan?
Ma mielessäni luulin murehen
Majansa ottaneen niin kokonaan
Pereessä Saulin, ettei tarvinne
Se asumusta muualt' etsiä.
Ei syytä sulla, David, huolia,
Kotihin omaistesi kohta pääset.
Mut toisin laita meill' on vaivaisilla.
Isämme lähtee kanssa veljemme
Nyt vaaran teille tietämättömille.
Me orpoina sen ajan elämme,
Vaan kaipaus jää meille kumppaniksi
Ja epätiedon tuska toveriksi.
Ei kanteleesi sulo soittokaan
Jää murhettamme lievittelemään;
Niin määrännyt on kova kohtalo.
David.