Kansa.
Saul kuninkaalle Herran siunaus,
Ja voittosankarille tuhansin!
Saul (karsaasti kansalle).
Te juhla-temput turhat, kelvottomat
Ja lapselliset leikit hyljätkäätte.
Kotiinne käykää — kiittäkäätte siellä
Herraanne hurskaall', oikealla miellä.
(Itsekseen, katsahtain tuimasti Davidiin).
Kymmentä kertaa suuremman, kuin mulle,
He kunnian nyt hälle antoivat,
Näin näyttäin selväst', että kymmenkertaa
He mieluisemmin hälle soisivat
Kuninkahankin valtakunnan. Kaikki
Se, luullaksen', on pappein sala-tointa.
Vaan vastedes ma tahdon varallani
Näit' yrityksiänsä vastaan olla.
Ne kaiken rauhan multa ryöstävät
Ja sijahan sen huolta saattavat.
(Kansa on alkanut hälvetä).
Doeg (joka taas on paikalle ilmestynyt, itsekseen).
Jo Saulin silmät tulta iskevät,
Ja salamoita seuraa jylinä.
David (Jonathanille).
Mua aavistuttaa, että jonkunlainen
Tääll' onnettomuus mua odottaa,
Kun kuninkahan muodon kokonaan
Ma kohtahani huomaan muuttuneen.
Hän puoleheni katsoo uhkaavin
Ja julmin silmin, joista puoleheni
Ain' ennen loisti jalo lempeys.
Se laulu neitoin turhamielisten
Ei hälle mieliks' olla mahtanut.
Ei muakaan se miellyttänyt, ollen
Se solvausta kuninkaalle.
Saul (nähtyään Doegin).