Saul.
Tää niskuri ja kiittämätön kansa
Ja järjestystä ikävystyvä
On aina ollut herkkä juoksemaan
Sen perähän, mi uudelta on heille
Ja vaihettelevalta näyttänyt.
En miel'alaansa huikentelevaan
Ma huonettani ai'o rakentaa.
Kun lasken kuninkuuden kalliolle
Pyhälle kulmat sen, niin kaikellaiset
Sit' eivät taida tuulet tuudittaa,
Jotk' ajelevat kansan miel'aloissa.
En mielistänsä tuulen tuomista
Mä millänikään olla tarvinne,
Kun Isain poika, "jalopeuransa",
Mun puolellan' on; mulle kuuliainen
Ain' ollut on hän töissä, toimissaan.
Doeg.
Mun kuninkaani, ällös Davidiin
Sa liioin luottako, sill' ystävä
Hän ennestään on pappein säädylle.
Ja kavaluus on pappein, tiedät, suuri,
Jok' usean on miehen vietellyt.
Kun sodastanne tänne palasitte,
Niin silmäykset Davidin ja pappein,
Joit' iskivät he toisillensa, ilmi
Sen saattivat, ett' ennen keskenään
On salaisia neuvoja heill' ollut.
Saul.
Sit' en ma usko; siinä erhetyt.
Hän sydämest' on nöyrä nuorukainen.
En usko kuninkuuden kunniaa
Viel' unissaankaan hänen haparoineen.
Hän mielen nöyrän näytti siinäkin,
Kun puolisoksi tyttäreni tulla
Hän liian halpa oli mielestään.
Doeg.
Siin' älyänsä seurasi hän vaan.
Hän tulevata aikaa tarkastain
Kyll' ymmärs, että lapsen oikeutta
Myös senmukainen seuraa velvoitus.
Näin ahtahilla sitehillä hän
Ei itseään sun suonut sitoa,
Ett' eivät hälle aivan vaikeaksi
Ne kävisi niist' itsens' irroittaa,
Jos käydä tahtois teitä omiaan
Ja kuuliaisuuden teilt' erota.
Saul.
Vai luulet niin. Sa tarkoin tutkistellut
Jo olet vaarat kaiken-laatuiset,
Niin mahdolliset, kuin myös mahdottomat,
Joit' ajoiss' alkavissa, luulet, kohtaan.
Min neuvon annat mulle viisahan,
Ett' estää voisin niiden tulemista?