Saul.
Tee, mielestäs mit' onpi parahin,
Vaan varovasti, muista, varovasti!
Doeg.
Sa varovaisuuteeni luottaa voit.
Ma tuloansa täällä odotan.
(Saul lähtee huoneesensa. Doeg syrjäytyy näkymättömiin. Mikal tulee näkyviin puistossa).
Mikal (yksinään).
Voi mieletöntä mua neitoa!
Ma tosiaankin mieltä lienen vailla,
Kun kussakaan en löydä lepoa,
Vaikk' etsin sitä kadotettuin lailla.
Ei murhett' ennen näissä ilmoissa
Mull' ollut, jok' ei kohta haihtunut
Ois vanhempain ja veikkoin helmoissa.
Kuink' armas koti on nyt vaihtunut
Majaksi murheen? Sitä pakenen
Kuin asumusta veri vierahan.
Vaan mistä rauhaa silloin hakenen,
Kun luonan' itse tuskan kuljetan,
Kuhunka kuljen? Sydämen kun täyttää,
On lempi saanut kerta leinuineen,
Mi kallist' ennen, halvaks silloin näyttää,
Ja lapsuudenkin koti riemuineen
Näy kolkoksi ja vento vierahaksi.
Mä lähenevän tänne miestä kaksi
Nään tuolta — toisessa se kuva loistaa,
Jot' en voi koskaan sielustani poistaa.
(Mikal lymyy puitten varjoon. Jonathan ja David lähenevät porttia, samaten Doeg toiselta puolen).
Doeg.
Terveiset teille, nuoret sankarit!
Sun onnestasi riemuitsen ma, David,
Ja kunniastas, että kuninkaalle,
Jok' ennen on jo sua suositellut,
Vävyksi tulet. Sitä toivovat
Myös palvelijat kaikki kuninkaan,
Jotk' oppineet jo jalouttas ovat
Rakastamaan.