Sa oikeassa lienet; kuitenkin
On sydämeni aina seurassas,
Jot' yksikään ei valta maailmassa
Pois luotasi voi koskaan luovuttaa.
Mun luo nyt lähde, että ystävyyden
Siell' ehkä palveluksen viimeisen
Saan sulle tehdä. Sotisopahani
Sun vaatetan ja miekallani vyötän.
Sua ruumiinikin verho seuratkoon,
Kuin sydäntäsi seuraa sydämein.
(Lähtevät).
Mikal (tullen piilostansa).
Niin sykkivin tääll' istuin sydämin,
Kuin naaras-hirvi arka piilossaan,
Jot' ampujien nuolet väijyvät,
Kun salakuuntelijana ma sain
Puheita heidän ilkkuvia kuulla.
Kuink' uskalsinkaan tulla nähtäviin,
Kun hävyn puna poskiani polttaa
Viel', ilkamoisuuttaan kun muistelen.
Kuink' kuitenkin olette, nuorukaiset,
Te itserakkahat ja luottavaiset,
Kun pieninkin jo teistä hempeys,
Min neito joutuu joskus näyttämään,
On merkki rakkauden polttavan.
En Davidille muista milloinkaan
Niin rakkautta selvin näyttäneeni,
Ett' olisin mä syytä antanut
Näin umpimielin siitä lausua.
Vaan malta, malta, poika itsekäs,
Mä näytän vielä, ettei rakkauttain
Sun ole juuri orrelt' ottaminen.
Ja kuitenkin soi sanomattoman
Sulolta sydämeeni tunnustus
Se, jonka veli Jonathanille
Hän rakkaudestansa ilmi toi.
"On rakkauten' ääretön", hän lausui.
"On ääretön" ja mä sen maalina,
Johonka rientää toivons? armahin.
Voi minua, mi hullu lienenkin!
Näin hurjasti kun taidan huikennella,
Kun kuolohon kentiesi kulkemassa
On kultani ja oma arnahani.
Ma riehun, niinkuin lapsi valaton
Miks' useasti mua Merab kutsui
Jok' äyrähällä äkki-jyrkänteen
Lyö leikkiä uhalla vaarankin.
(Lankee polvilleen).
Oi, armoinen Jumala Jakobin!
Jok' aina tahdot rukouksen kuulla,
Jos rukouksen heikko vaimokin
Vaan sydämellä nöyrällä ja suulla
Vakaalla istuimes tuo etehen.
Ma kurja neito sulle rohkenen
Myös kantaa sydämeni rukousta:
Suo Davidille armos suojelusta,
Kun kulkemaan hän lähtee vaarain teitä,
Viel' armostasi häntä ällös heitä,
Jonk' äsken väkevyydelläsi täytit
Ja jolle armos avaruutta näytit,
Kun voimasi soit häntä tukea.
Hyvyyttäs suurta, jot' ei lukea
Voi yksikään, nyt lisää siten vielä,
Ett' ohjaat taaskin häntä vaaran tiellä.
Tee niinkuin tahdot, Herra, onnein kanssa,
Vaan Davidia tu'e vaaroissansa.
(Mikal, nähtyänsä Saulin ja Doegin tulevan puistossa, pakenee).
Saul.
Hän, David, kertaakaan ei kieltänyt
Näin kamalahan työhön käydäkseen,
Mut kuuli tyvenellä mielellä
Alusta alkaen sun ilmoitustas?
Doeg.
Hän teki niin, ja Jonathaninkaan,
Jok' ensin suuttui silmittömäksi,
Ei huolinut hän varoituksista.
Saul.