Saul.
Sa murheestani lausut lapsen lailla.
Ei syntynyt se ole kauka-mailla;
Miks' apua siis sieltä etsisin?
Se lähempää on, lapsi, syntysin,
Kuin luuletkaan ja sielus aavistaa.
(Itsekseen).
Voi, kohtalosi mua kauhistaa!
Jonathan.
Suo Davidin nyt, isä, koettaa,
Min kanteleensa voipi vaikuttaa.
David.
Salliiko isä?
Saul.
Kuntoasi näytä
(Itsekseen).
Ja hetki vielä viekkautta käytä.
(Davidin virittäessä kanteleensa kieliä katkee yksi niistä kimahtain poikki).
Et soittamaan nyt enää suinkaan mieli,
Kun katkennut on kanteleelta kieli.
Mies vilpitön, et milloin vilpistellä
Sä meille vääräll' aio sävelellä
Ja saattaa lailla väärän mestarin
Vaan harhausta meille korvihin.