David.
En aio sitä. Kielen katkenneen
Sijahan toinen paremp' pantaneen.
Kiel' entinen kun oli vaillinainen,
Jost' ään ei tullut oisi sointuvainen,
Parast' ol' antaa kuolla katkeemalla
Sen, äänellä kun oisi karhealla
Se sointuisuutta muiden häirinnyt. —
Taas soittoon valmis kanteleen' on nyt.
Saul.
Viel' odota. Jos elämässämme
Meill' ystävyyden yhteydess' ois
Senlainen jäsen kelvoton, jonk' kautta,
Kuin kielen kautta toisten sointuisuus,
Elomme sopusointu häirittäisiin
Ja varomaton ystävyytemme
Sen kavaluuden kautta loukattaisiin;
Mitenkä meidän miehen sellaisen
Kanss' itseämme oisi käyttäminen?
David.
Kuin kielen kanssa äsken kanteleessa.
Saul.
Nyt tuomiosi itse langetit,
Sa kirottu ja salakavala.
Senlainen jäsen olet perheessäni
Juur' itse. Salakavalasti väijyt
Sa valtikkaani multa ryöstääkses.
Ja vertanikin ehkä vuodattaisit,
Jos kirotulla sulla tilaisuus
Vaan siihen olisi — ja kuitenkin
On rinnoillani sija sulla ollut,
Ja rintaverellänikin ma oisin,
Kuin poikiansa ruovonpäristäjä,
Sua ruokkinut, jos sillä elämäsi
Ma kuolemasta estää oisin voinut.
Nyt palkinnoksi kaiken kavaluutes'
Sult' elämäsi lanka katketkoon,
Kuin kanteleelta kieli kelvoton.
(Saul tempaa viereltänsä keihään ja paiskaa sen Davidin sydäntä kohden, mutta Davidin väistettyä käy keihäs seinään kiini. Saulin hankkiessa noutamaan keihästänsä tempaa Jonathan sen seinästä ja heittää akkunasta ulos).
Haa, mitä tämä? oma vereni
On vastahani kapinoitsemassa
Ja kavaltajan puolella.