Mit' on hän tehnyt, josta kuoleman
Hän rangaistuksen sult' on ansainnut?
Saul.
Sen kyllä tiedät, vaikka unhottain,
Min kuningas ja oma kunnias
Sult' oikeudellansa vaativat,
Ja muistamatta, että perimys
On Israelin istuimelle sulla,
Sä ryhdyit kanssa kapinoitsijain
Sen perusteita vapisuttamaan. —
Kuin miehuuteni voiman hedelmää
Ma sua hoidin, päivän heltehen
Ja kuorman kannoin kasvattaakseni
Sinusta korkean sen setripuun,
Jok' Israelin kaiken varjoais.
Vaan muuttunut kun myrkky-ruohoksi
Nyt olet mulle, pois ma juuritan
Sun tarhastani kohta, tulen ruoka.
Vihaani väistä — täältä pakene.
(Jonathanin lähteissä Saul syöksee keihäänsä hänen peräänsä).
Tää merkiks' olkoon, että keskellämme
On rakkauden side ratkennut.
(Itsekseen).
Nyt raivattuna tie on kostohon,
Kun suurin este sinne poissa on.
Vaan vaikeaa kuink' oli tämä työ,
Sen vaivasta kun sydän vielä lyö!
Mikal (langeten Saulin jalkain juureen).
Sen rakkauden, isä, nimehen,
Min suojass' aina lapsuudestani
Ma onnellista vietin elämää,
Nyt vannon, ettei David ole tehnyt
Rikosta kavaltajan kauheaa.
Ja ta'ata taidan hengelläni sen,
Ett' uskollista mieltä kohtahas
Hän kantaa vielä, että onnekses
Verensä voisi viime pisaraan
Hän vuodattaa, jos sitä vaatisit.
Ja isänänsä sua lemmellä
Hän soisi vielä varjellaksensa.
Hänt' onnetonta ota armoihis,
Ja kavaluuden töistä puhtahana
Sa kunniansa löydät loistavan.
Tää epäluulo kavaluudesta
On hälle katkerampi kuolemaa.
Myös suosioosi ota Jonathan,
Hänt' armostasi ällös sulkeko
Ja hänehen sentähden suuttuko,
Ett' ääntä tuntonsa hän totteli,
Kun uskalsi hän miestä viatonta
Vihaasi väärää vastaan puolustaa.
Jos elämäni viel' on sulle kallis,
Jot' ennen helläst' aina suojasit,
Niin puolisoni päästä kuolemasta,
Joll' uhkasit hänt äsken syyttömästi.
Kun onnehensa onnen' yhdistit,
Teit elämänsä mulle elämäksi;
Siis elämää kun muut' ei mulla maassa,
On kuolemansa kuolo mullekin.
Saul.
Nyt mieleheni mulle muistutat
Petosta, jolla, lapsi juonikas,
Sä käsistäni päästit Davidin,
Kun haastoin häntä tilintekohon.
Sa lapsen lailla turmiuntuneen
Isääsi vastaan käytit viekkautta
Ja vanhempaisi arvon loukkasit
Sa kunniansa kanssa leikitellen. —
Sa mua syytät, että onnehen
Ma Davidin sun onnes yhdistin,
Ett' ehdollani olen saattanut
Näin kuolemansa sulle katkeraksi.
Vaan ällös olko tuosta milläskään,
Ma olen keinon varman keksinyt,
Mitenkä siitä pulasta sun päästän.
Nyt, epäkelpo, kuule tuomios:
Ma aviositeen sen ratkaisen,
Jok' yhdistää sun vielä Davidiin,
Ja Jaltille, pojalle La'iksen,
Jok' uskollinen kuninkaan on mies,
Sun avioksi annan; kohtalos
Näin kuninkaansa-pettäjästä päästän.
Siis pettäjän ei puolisona täydy
Sun häpeää sen kuolemasta kantaa.
Mikal.