Doeg!
Et ymmärrä sä, jos sen selitän,
Kun tuntoisuus on sulle salaisuus.
Vaan kuitenkin sen saatan kertoa.
Kun Samuelin luoksi huimana
Mä riensin Davidia ottamaan
Ja astuin huonehen jo portahille,
Niin sieltä kuulin laulun taivaisen
Parvesta pappein, jotka veisasivat
Taivasten Jehovalle äänillään,
Ja äänten kesken kuulin kanteleen
Sen, joka sielun' ennen viihdytti,
Kun onnellisemp' oli aika mulla.
Ken soittajana oli, arvannet.
Niin vihani se kohta haihtui multa,
Kuin korvelta vie koitto taivahan
Yön valjun varjon — niinkuin vieno tuuli
Kukalta poistaa tomun raskahan.
Ovelle seisahdin ja hermotonna
Viereeni vaipui käsi miekoitettu.
Niin seisoen en uskaltanut ensin
Ma nostaa kasvojani; vaan kun vihdoin
Loin silmät sinne, killoin kohtasivat
Ne silmät Davidin, ja niistä loisti
Murheen ja lemmen loiste vaihetellen.
Se silmäilys nyt vielä tungeksii
Niin monta kertaa sielun pohjahan,
Kun ummistan mä silmän' unehen
Käydessä maata mielin raskahin.
Mun mielen' oli silloin kummallainen,
Kuin mieli mahtoi olla Kainilla,
Kun veljen-murhan tunnossaan hän tunsi
Edessä Herran kasvoin seisoissaan.
Näin tunteissani tuntui vihdoin mulle
Kuin sydämeni oisi sulanut
Ja vierittänyt virtans' silmilleni.
Mä tietämättä vaivuin polvilleni
Ja äänin yhdyin pappein lauluhun.
Ja läksin sieltä hetken rauhoitettu,
Kuin lapsi viihtyneenä itkustaan.
Sen heikkoudeks' ehkä lukenet,
Sa sankar' uljas, jok' et heikkoutta
Viel' ole tuntenut ja voiman näytit
Niin urhoisen, kun heikkouden maasta
Savussa Nobe'n sielut pappien
Taivaasen päästit.
Doeg.
Käskystäs sen tein,
Kun palkkans' annoin kapinoitsijoille.
Vaan, kuningas — se suo mun sanoa
Kun huoneess' olit vanhan veitikan,
Kaks' olentoa viekasta sun petti:
Sun hellyytes ja pappein kavaluus.
Ja nähdä voit nyt töistä Davidin,
Hän kuinka hurskas on ja viaton.
Mintähden lähtenyt hän tänne on
Moabilaisten maasta jällensä,
Jotk' ystävänsä olivat, ja miksi
Hän kokoo luokseen kapinoitsijoita?
Se Samuelin voide, uskon ma,
Nyt kiehuu vielä miehen aivoissa,
Kuvaillen hälle Judan kruunua.
Saul.
Voi olla niin. Kun tänne tullut on
Hän kapinoitsijoitten joukkohon,
Verensä tulkoon itsen päällensä,
Käsiini jos hän joutuu jällensä.
(Abner tulee).
Abner.
Jo, kuningas, on maja valmis sulla
Leirissä, lepohon jos tahdot tulla
Virkistämähän voimas aamu-työhön.
Saul (itsekseen).
Niin, työhön, jolle ehkä paremp' ois,
Jos haihtuisi se pimeyden yöhön,
Eik' aamun koita koskaan nähdä vois.