Abisai.
Kanssas urhollinen
Ain' olin —
Abjatar
Poikia en Zerujan
Ja sukua en ole sotijan,
Vaan palvelijas olen uskollinen.
David.
Sa, Joab, olet vahva miekkani
Ja kilpeni ka, jalo Abisai.
Nyt miekassa ei ole turvani.
Sen neuvon Herraltani mielein sai,
Ett' oisi pelastusta meille vielä,
Jos koittaisimme käydä rauhan tiellä.
No, Abisai nyt mua seuratkoon,
Ja kulkuamme Herra siunatkoon!
(David ja Abisai lähtevät).
Joab.
En käsitä mä kummallista mieltä
Tuon Isain pojan; mitä löytävänsä
Hän toivoo tuolla, tapaavansa sieltä
Hän Jonathanin luullee, ystävänsä.
Hän, raukka, itsensä on pettänyt.
En siunausta ole löytänyt
Ma kirotuissa, eikä hurskasta
Viel' ole löytty ryövär'-luolasta.
Ja toivonsa on aivan tuiki turha,
Jos tyrannilta toivoo armoa,
Ja siltä kohtaa häntä kuolo, murha,
Jolt' ennen kärsinyt on vainoa.
Hän paremmin ois tehnyt, kuollessansa
Jos Kainin merkin oisi kasvoihin
Hän vihollisen lyönyt miekallansa,
Kuin turhaan pyrkinyt sen armoihin.
Tää vuori silloin juuristansa vääntyy,
Kun verikoira himoistansa kääntyy.
Vaan turhaanpa ma tässä vaikeroitsen,
Kun tointansa ma vielä aprikoitsen.
Sa Asahel, kentiesi, tunnet sen.
Miss' oli David kerran viimeisen,
Kun löysit ollen häntä etsossa,
Ja mitä puhui hän?
Asahel.