Abner.
Ken huutaa siellä? Haa, se David on.
Kuink' uskallat sa vielä, onneton,
Nyt huutaa siellä kuullen kuninkaan?
Joko sulla on nyt kiire tuonelaan?
David.
Mies uljas olet, Abner, eikä monta
Sun vertaistasi Israelissa.
Vaan miksi vainoat sa viatonta
Ja vihollisen aikomuksissa
Käyt aina mulle? Aina kerskannut
Sa kuninkaalle olet uskollista
Sun huoltasi. Sa kuinka suojannut
Nyt olet häntä vastaan vihollista?
Mies tuomittava oisit tuonelaan,
Kun vihollisen olet kuninkaan
Luo laskenut tän' yönä, onneton!
Kas, keihäs kuninkaan ja malja on
Nyt täällä.
(Davidin näyttäessä Saulin kaluja tulee Saul itse syvästi liikutettuna).
Saul.
Eikö ääni Davidin
Se ole, jonka kuulen? Muinahin
Se ääni oli mulle rakkahin.
Miss' olet, poikani, nyt sano, missä?
Sa aamuruskon seisot sätehissä
Niin suloisna — kuin koitto kirkkahana;
Vaan kiedottuna synnin sitehissä
Ma varjon maassa istun sokeana.
Voi tule, tule, armas aurinkoinen
Mun sylihini, sieluhuni loista
Ja synnin tuska sieltä vaivaloinen
Sun kirkkaudellasi poies poiøta!
David.
Sa Herran kansan vahva vallitsija
Ja nuoruuteni hellä suojelija!
Kuink' on sun sielus viha täyttänyt
Ja syytöntä sun saanut vainoomaan?
Todistajiksi kutsun taivaan, maan,
Ett' en mä töissän' ole näyttänyt
Vihaasi syytä. Jos se alkanut
On valehesta kielten viekasten,
Niin kavalat he olkoot kirotut,
Jotk' ovat saaneet tieltä hurskasten
Sun luopumaan, ja jotka eivät sallis
Hyvyyttä Herran määrättyä meille,
Ja saattivat sen sielun, joka kallis
Ol' ennen Herrallensa, synnin teille.
Oi isäni, voi kallis kuninkaani!
Ma viatonna turvist' isänmaani
Sain paeta pois maille pakanoiden
Ja palvelusta epäjumaloiden
Vaan kuullella, kun Herran pyhyydestä
Ma suljettiin ja siitä hyvyydestä,
Jon lapsilleen maa Herran lahjoitti,
Sun vihasi mun kauas karkoitti. —
Mun "kirkkauten'" on kuin iljen jää,
Viattomuudesta se vielä loistaa;
Se kolkko muuten on, ei lämmittää
Voi sieluas se, murhettas ei poistaa.
Ei lohdutusta ka'iu kanteleni,
Kuin katkesivat kielet sydämeni.
Sen kielistä käy sävel suruinen,
Kun raskas mielen' on ja sumuinen.
Siis huoneesesi palata en taida. —
Sun miehistäsi joku tänne laita
Keihästäsi ja maljaas ottamaan.
Nyt jätän kohta jälleen tämän maan.
Se Herra, joka kerta jokaiselle
Vanhurskauden jälkeen palkitsee,
On tuomarina meille kumpaiselle,
Meit' oikeudessaan hän tuomitsee.
(Lähtee vuorelle).