Saul.
Sait nähdä nyt, mihinkä kauheaan
On epätoivohon mun saattanut
Sun neuvojesi seuraaminen; nyt
En lepoa ma löydä missäkään,
Ja öitten rauha mua pakenee.
En neuvoa nyt saa, en lohdutusta,
Kuin ennen aina, Jumalaltani.
Ja epätieto, minkä onnen mulle
Tuo huomis-päivä, vihamies kun, tänne
Jo tulemassa, meidät saavuttaa
Tää epätieto siit' on kauheaa.
Jos tiedon siitä saattaa mulle voisit,
Sen vaikka vielä helvetistä toisit,
Mä entiset kaikk' anteeks' antaisin
Ja neuvoasi vielä seuraisin.
Doeg.
Kentiesi voisin, herra kuningas,
Ma tiedon tuottaa sulle vakavankin,
Jos kokemaan sun saisin keinoa,
Jok' outoa on ennen sulle ollut.
Vaan turha lienee tuota ilmoittaa,
Kun sielussasi, pelkään, kauhistusta
Se nostattaa ja saattaa kurjan mun
Vihaasi, kenties hengen-vaarahan.
Saul.
Sa tosiaankin voisit aikahan
Senlaista saada? Sano suorahan,
Mik' on se keino. Sano viipymättä.
En synniksi ma lue sitä sulle,
Sen vannon.
Doeg.
Lupauksehesi luotan.
Siis tarkoin kuule, minkä ilmoitan.
Lähellä täällä, laaksoss' Endorin,
On vaimo, joll' on tarkka noidan henki,
Joll' ilmoittaa voi sulle asioita
Salaisiakin, vaikka tuonelaan
Ne olisivat kätkettyinä. Hänpä
Voi ajan tulevankin hämärästä
Sinulle ilmi saattaa seikkoja.
Häneltä hakemaan käy tietoja.
Saul.
Olenko niin jo kauas joutunut,
Ett' uskallat sa mua neuvoa
Näin rohkeasti niihin turvaamaan,
Joit' aina tähän asti vainosin?
Ja selvemmin nyt saatit näkyviin,
Mik' olet ollut pimeyden lapsi,
Kun sellaisia sull' on tuttavia.