"Asioimisistako!" puhkeaa Espanjalainen sanoiksi. "Diantre! Mitä huolin minä, nousevatko tupakan hinnat vai laskeutuvat? Asioimisia purjehdusretkellä tähän aikaan iltaa? Asioimisia!"
Hän menee närkästyneenä kannelle, mutta hätkähtää hämmästyneenä takaisin.
Mastic, tullisalapoliisi, se on, joka seisoo häntä odottamassa, ja hänen olkapäänsä takaa kurkistelee lurjusnulikan virnistelevät kasvot.
"Miten tuhannesti olette tänne tulleet?" puhkeaa Balasco sanoiksi.
"Ette kait ole ennättäneet tällä vähällä ajalla purjehtia Sisiliskolla
Korallisaareen ja sieltä takaisin tänne?"
"Emme, — minä Lainasin höyrypurtenne."
"Caramba! Te rohkenitte?"
"Rohkenin — se oli teidän asioissanne. Mutta tulkaa tänne peräpuoleen, jotta voin puhua kahden kesken kanssanne." Tullimiehen silmässä vilahtaa ovela välkähdys, ja hän vie espanjalaisen perään, missä ei ole ketään kuulomatkalla ja kuiskaa: "Olen keksinyt, että aseet ovat tässä laivassa!"
Ja hän jännityksellä odottaa nähdä, mitä Estrabon on sanova, tai minkä ilmeen hänen kasvonsa saavat.
Mutta tällä on nyt hermonsa vallassaan ja on valmistunut kaikkia mahdollisuuksia varten. Hän vastaa: "Te kummastutatte minua! Oletteko varma siitä?"
"Täydellisesti. Tuo Varona on puijannut meidät."