Seitsemästoista luku.
Don Balascon sikarit.
Samassa kuulee hän kapteenin äänen käskevän heittämään kiinnitysnuora irti. Jahti lähtee liikkeelle.
"Nyt toimeen!" sanoo hän iloisesti itsekseen mennessään kajuuttaan ja huutaa hilpeästi: "Ahaa! Te olette alottaneet sampanjan minua vartomatta, mis amigos."
"Se on ruokalaji, jota nauttiakseni minä en koskaan ketään varro", nauraa Blackeley, ja muiden yhdistyessä siihen samallaisilla huomautuksilla, havaitsee Estrabon suureksi tyytymyksekseen kaikkien herrain tulleen iloisemmiksi, huolettomammiksi ja seurallisemmiksi viinistä, jota he jo ovat juoneet. Jälkiruoka on pöydällä ja Varona huutaa: "Missä on sampanjagroggi?"
"Minä aijoin tarjoilla sampanjagroggia kahvin asemasta."
Pari väitettä kohoaa tätä odottamatonta uutuutta vastaan, mutta espanjalainen, jolla on vähän pintapuolista tietoa myrkkyopissa, sanoo nauraen: "Se on Espanjalainen tapa, ja luulen teidän tulevan pitämään panostani mokkakahvia parempana. Minun sampanjagroggini ovat täydellisiä taiteen mestariteoksia", lisää hän innostuneesti. "Sampanja, joka muuttaa epätoivon toivoksi, joka saapi ihmiset unohtamaan, että löytyy helvetti, ja tuo heille paratiisin riemut — haihtuvat ehkä, mutta kestäessänsä paratiisilliset — maistuu vielä ihanammalta, kun siihen on lisätty käyttämilläni essenseillä kasteltu sokuripala."
"Hyvä!" huutaa Rex, ja leski taputtaa käsiään Balascon käskiessä kajuuttavahtia: "Hankkikaa minulle aineet!"
"Mitä pitäisi olla?" kysyy palvelija.
"Kuivaa sampanjaa ja yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi — kuusi palaa kiteyntynyttä sokuria."