"Niin, Ramon Varona, luutnantti Banderan brigaadista ja komennettu vartioimaan salaista lasarettia kuusi peninkulmaa Cabanasista itäänpäin." Sitten katselee hän kummastunein silmäyksin ympärilleen huoneessa ja mutisee: "Dios mio! Missä olen? Olin avonaisessa veneessä, mutta…" Hänen äänensä käy äkkiä pitkäveteiseksi: "Minua nukuttaa — tahdon levätä", ja hänen päänsä vajoaa takaisin tyynylle.
Tohtori nojaa hänen ylitsensä ja kuiskaa: "Hän nukkuu, Jumalan kiitosi Läheltä piti, ettei käynyt hullusti." Sitten tarttuu hän nuoria naisia kumpaakin käsivarresta, vie heidät huoneesta ulos, sulkee oven takanaan ja sanoo: "Mitä tulimaista te tarkoitatte hyökkäämällä sisään ja kirkumalla potilaani korviin hänen nimeänsä? Jumalan avulla ja enemmän onnesta kuin ansiosta ette ottaneet hänestä henkeä, vaan palautitte hänet tajuntaan. Niin, te olette juuri pari siivoja sairaanhoitajattaria, te! Te saatte lasaretista eronne, eikä kannata teidän pistää jalkaanne sairashuoneeseen jälleen!"
"Oo, tohtori Granite", sanoo Gertie rukoilevasta "Hänhän tervehtyy — älkää sulkeko minua nyt ulos! Tehän sanoitte, että minä juuri olen Ramonin pelastanut. Sitä paitsi tulee hän niin kauniiksi, kun hän tervehtyy taas."
Vanhempi sisar taas osaltaan sanoo: "Minä unhotin itseni saadessani äkkiä tietää, kuka luutnantti Varona oli. Pyydän anteeksi ja teen, mitä sanotte minulle. Myönnätte kait, että tällä poikkeuksella olen koko ajan tehnyt velvollisuuteni."
"Olette, kuin enkeli", mutisee vanha Granite kyynel silmässä. "Menkää nyt, kumpikin — minä otan miettiäkseni asianne, jollei vaan poika tuolla sisällä käy liian kauniiksi tummine silmineen ja riippuvine viiksineen. Menkää alas ja syökää aamiaista! Potilas tuolla sisällä tulee nukkumaan muutamia tunteja, ja herätessään luulen hänen olevan paranemaan päin."
"Te teette kait aamiaisella meille seuraa, mr Mastic?" sanoo Indra ystävällisesti. "Tiedän, että isä ihastuisi saadessaan teitä tavata. Hän hylkäsi ylenkatseella joka ajatuksen siitä, että teillä olisi vangitsemiskäsky mukananne, ja isäni on herra, josta aina on mieleen tietää, että hänellä on oikein."
Viides luku.
Valokuva.
Tohtori Granite palaa takaisin sairashuoneeseen, ja molemmat nuoret naiset sekä mr Mastic menevät alas ruokasaliin, missä mr tullivirkamies tutustuu aamiaiseen, jollaisen ainoastaan rikas mies voi saada aikaan niin syrjäisessä maailman kolkassa.
Se on ateria, missä ilmanalasta ei ole väliä pidetty, ja jokainen ajateltava mukavuus, niin, ylellisyyskin, on huolettomalla tuhlaavaisuudella tuotu tähän troopilliseen saareen etelämaisessa meressä. Pöytä on katettu ja koristettu kukilla, hiotuilla laseilla sekä astioilla pelkkää hopeaa ja hienointa porsliinia. Liina on lumivalkoinen ja passaus mahtipontista, koskapa sen toimittaa New Yorkista tuotettu livreeseen puettu hovimestari ja lakeija.