Luonnollisesti on siinä kaikkea, mikä on saarelle omituista — kalaa, vasta merestä pyydettyä, hedelmiä, vasta puista otettuja, ja vihanneksia, joita on ateriaa varten poimittu. Mutta biffipaisti, joka Masticilla on lautasellaan, on parhaalta teurastajalta New Yorkissa ja on ollut viikon ison, kookospalmujen varjoaman jääkellarin jäähdytyshuoneessa. Erinomaiset ranskalaiset munakkaat ja hienot ranskalaiset hillokset kutkuttavat hänen kitalakeaan. Apollinaris ja soodavesi, tarjottuina hiotuissa laseissa, korvaavat tämän ylellisen pöydän ääressä Floridasaarien lähdeveden, joka usein on hieman karkeaa, rikiltämaistuvaa ja kaikkea muuta kuin maukasta. Keveitä hienoja viinejä on myös mr Masticille juotavana, ja niinikään tarjotaan hänelle Mokkakahvikupin päälle liköörejä ja konjakkia sekä whiskyäkin, kun hän on maininnut pitävänsä enimmän viimeksimainitusta juomasta.
Nuorien naisten pakinoiminen on iloista, vilkasta ja huvittavaa, ja jokainen töykeän totisuuden häivä, minkä salapoliisi on ehkä katsonut tarpeelliseksi virkansa vuoksi pitää, sulaa pois kauneuden vierasvaraisen hymyilyn tieltä. Indrasta ja hänen sisarestaan on erityisen hauskaa koota salapoliisin lautaselle kaikkia mahdollisia hyviä syötäviä, sitten kun hän nyt on vapauttanut heidät kaikista peloista haavoitetun upseerin suhteen, josta hänen molemmille omalupaisille hoitajattarilleen on tullut jotain hoidettavaa, suojeltavaa ja ehkäpä rakastettavaakin. Sillä nainen rakastaa enin sitä, jota hän hellii, ja jonka edestä hän uhrautuu.
Keskellä tätä herkullista ateriaa, joka kuluu hyvin rattoisasti, sillä mr Mastic kertoo muutamia hauskimpia juttujaan tullipalveluksesta, ja nuoret naiset kuvaavat vilkkaasti hänelle viimeistä hevosnäyttelyä New Yorkissa — Mastic on syntyisin kentuckilainen ja semmoisena suuri hevosten ystävä — astuu talon herra ja sen molempain kaunisten emäntäin isä sisään.
Hän on kaunis noin viidenkymmenen vuoden vanha mies, jolla on terävät, viekkaat silmät, hyvänsävyinen kasvojen ilme ja ystävällinen käytöstapa. Asioista erottuaan antautuu mr Vanstone puutarhuritaidon riemuja nauttimaan ja tulee juuri ananaasi-istutuksiltaan. Häntä seuraa Rex, joka on nälästynyt biljardia pelatessaan.
Liikemiehen rattoisa vieraanvaraisuus saa salapoliisin pian tuntemaan itsensä kotiutuneeksi. Hän antaa isännälleen sydämellisen kädenlyönnin ja huomauttaa ystävällisesti Rexille:
"Minä näin teidät, nuori mies, sisarinenne matkalla Tampasta tänne."
"Totta tosiaan, muistan teidät", vastaa poika iloisesti ja kääntää huomionsa siihen, mitä hovimestari asettaa hänen eteensä, Indran kiiruusti isälleen selittäessä, että Masticilla ei ole mitään aikomusta vangita yläkerrassa olevaa haavoitettua, sekä kertoessa juttua hänen tuntemisestaan, ja että tohtori Granite nyt luulee heidän turvattinsa tervehtyvän.
"Vai niin, nuoren herran nimi on Varona", huomauttaa Vanstone vanhempi ja lisää tyytyväisesti nauraen: "Enkö sanonut, että Amerikan hallitus ei häiritsisi häntä? Mutta sinä olet ollut niin huolissasi tuon veitikan takia, jonka Golfvirrasta kalastit, Indra, että voisi luulla sinun rakastuneen häneen."
"Mitä sanot? Rakastunutko muuhun kuin meidän Billyymme?" virkahtaa
Gertie harmistuneesti.
"Oo, sepäs olisi liian kovin Severancea vastaan", sanoo Rex naureskellen.