"Pah!" sanoo Estrabon, "kukaan ihmisteurastaja ei kykene rakkautta perinjuurin käsittämään."
"No, te saatatte väitellä asiasta ihmisteurastajan kanssa päivällisen kestäessä, hän istuu vieressänne pöydässä", nauraa miss Vanstone heidän astuessaan huvilaan.
Estrabon huomaa, että hänet on majoitettu ilmakkaaseen ja mukavaan huoneeseen yläkerrassa. Hänen palvelijansa ja matkakapineensa ovat tulleet laivasta, ja kolmenkymmenen minuutin kuluttua astuu hän salonkiin puvultaan ja ryhdiltään yhtä moitteettomana kuin jokin New Yorkilainen keikari.
Täällä tervehtii häntä hänen isäntänsä, joka sanoo: "Olisin ennemmin pudistanut kättä kanssanne, muttei kukaan tiennyt, missä olin. Minä olin, näettekös, kiintyneenä ankaraan taisteluun muurahaisia vastaan ananaasieni puolesta."
"Niin, niin", vastaa Balasco, "meidän täytyy kaikkien taistella herkkupalain puolesta täällä maailmassa."
"Niin suokaa minun kiittää teitä niistä viidestäsadasta erinomaisesta sikarista, jotka minulle lähetitte."
"Rohkenin lähettää ne teille vähäiseksi lahjaksi kuultuani señor
Masticilta, miten paljon niistä piditte."
"Mutta en voi sallia…" väittää Vanstone vastaan.
"Minä en voi niitä muulla tavoin teille antaa, siitä huolimatta, että olen sikaritehtailija ja mielihyvällä möisin teille jokaista muuta lajia", vastaa don Estrabon. "Mutta näitä saatan ainoastaan lahjoittaa, koskapa itsekin olen ne saanut lahjaksi…" hän pysäyttää puheensa, eikä sano "Kuuban kenraalikuvernööriltä", vaan "henkilöltä, jota en voi nimittää. Sattuuhan, että täällä on yksi ja toinen salakuljettaja."
"Silläkös lailla siis tullimies olikin sikarinsa saanut!" hymyilee
Vanstone.