Jokainen silmäys, minkä nuori tyttö, riippumatossa miellyttävässä asennossa maatessaan, häneen heittää, on yhä kaatanut öljyä tuleen lisää, — nyt luulottelee hän, että Indra rakastaa häntä ja kuvittelee aivan tavallista keimailua Julian intohimoksi. Miss Vanstone pudotti nenäliinansa — sen teki hän, jotta Balasco ottaisi sen ylös — ja kun tämä ojensi sen hänelle, kosketti hänen kätensä tytön hienoihin sormiin. Indra oli tänä ehtoona siniseen pukeutunut, — oliko hän ehkä maininnut Indralle, että se oli hänen mielivärinsä? Ja Indran sanoessa hyvää yötä, sanoi hän sen huoaten, ja hänen kätösensä viipyi Balascon kädessä, hänen suudellessaan sitä Espanjalaisella ritarisuudella. Niin, se oli vavahdellut hänen viiksensä siihen koskiessa, siitä oli hän varma. Näin romantillisen luulottelun viehtämänä mutisee Estrabon: "Mi querida! Se on sopiva naimiskauppa sekä hänelle että minulle. Minä olen rikas, hän on rikas, — me olemme nuoret ja rakastamme toisiamme. Indra on elävä onnellisena minun jumaloimanani, minä teen tämän maan taivaaksi hänelle", ja intohimon häntä viekotellessa, rakentaa señor Balasco mielikuvituksessaan korttihuoneen, joka eräänä päivänä on luhistuva kokoon ja musertava hänen yhtä varmasti kuin jokainen ässä olisi marmoripilari ja jokainen sotamies raskas kattoparru.
Mitä miss Indraan tulee, niin sanoo hän: "Me olemme viettäneet aikaa hyvin hauskasti tänään."
Kahdeksas luku.
Verilöyly lasaretissa.
On ilta tohtori Graniten lähdön jälkeisenä päivänä — päivänä, joka on Estrabonille suonut monta ihastuttavaa kahdenoloa emäntänsä kanssa, mitkä ovat kaikki yhä lietsoneet häntä kalvavaa tulta.
Useat kerrat ovat he jääneet yksikseen kahden. Miss Gertietä pitää kiinni potilaansa, joka nyt ei väitä enää potilas olevansakaan, ja todistaa sen kiertelemällä ympäriinsä puutarhassa, hartaan hoitajattarensa seuraamana, ja mr Vanstone puuhailee tavallisessa taistelussaan muurahaisia vastaan, niin että parin biljaardierän jälkeen, jotka hän on pelannut Rexin kanssa pitääkseen hänet tyynenä, espanjalaisella tosiasiassa on ollut kenttä vapaana, ja hän on käyttänyt sitä miss Indran kanssa keskustellakseen muutamista Indran aikoman juhlan ja sitä seuraavan risteilyhuviretken yksityisseikoista. Tämä ei luonnollisesti ole antanut hänelle tilaisuutta mihinkään intohimoisiin lauselmiin, mutta nuoren naisen käytöstapa on ollut hyvin ystävällinen, ja hän on kiittänyt Balascoa hyvin sydämellisesti siitä vaivasta, mikä tällä on ollut tilatessa kuubalaisia soittajia Key Westistä, ja toimiessa juhlanjohtajana lähettäessä kutsumuskortteja juhlaan läheisyydessä olevilla saarilla asuville perheille. Hän on myös antanut Estrabonille kukkasvihon napinläveen ja sanonut toivovansa hänen tanssivan hyvin, sekä lisännyt: "Sitten voitte opettaa minulle boleroa ja cacuchaa."
Kaikki tämä on kyllä pikku seikkoja, mutta säteileväin silmäysten, pirteäin hymyilyjen ja hurmaavain äänenvaihdosten seuraamina ja kaunistamina ovat ne riittäviä tekemään espanjalaisen onnelliseksi.
Seuraavaisesti on don Estrabon hyvin tyytyväinen istuessaan illalla verannalla iloisesti puhellen mr Vanstonen ja hänen perheensä kanssa.
"Eikö teistä tunnu meidän saaremme näyttävän autiolta ilman vanhaa rakasta Lentokalaa?" kysyy Indra silmäten pleasurejahdin tyhjälle ankkuripaikalle päin.
"Meidän saaremme!" huudahtaa espanjalainen itsekseen loistavin silmin.