— Miksi minun tulisi luopua teidän tyttärestänne, jos Etelä-Karolina onkin luopunut Yhdysvaltain liitosta? — kysyin niinä kiivaasti.
— Sentähden, että nämä olosuhteet tekevät teidät ja minun tyttäreni kahden eri kansakunnan kansalaisiksi, jotka luultavasti pian ovat keskinäisiä vihollisia. Jos sota puhkeaa meidän ja Yhdysvaltain välillä, niin te ette saattaisi elää tässä yhteiskunnassa, ja vaimon täytyy seurata miestään, — sanoi hän pontevasti. — Minä luulen, että tyttäreni myötätunto on kokonaan etelävaltioiden puolella sellaisessa ratkaisussa, ja silloin valtiolliset riidat tuhoaisivat kokonaan sen mieltymyksen, jota te tunnette toisiinne — tehän olette sekä nuoria että vilkkaita… Mutta kenties nämä riitaisuudet saatetaan syrjäyttää ilman verenvuodatusta, Jumala suokoon sen! — Jos silloin minun tyttäreni rakastaa teitä, kuten sanotte, niin vastaan toisin — jollei —
— Jollei? — kysyin minä kiihkeästi.
— Jollei… No, no, sen voimme jättää vastaisuuteen. Kaikki mitä nyt saatan sanoa, herra Bryant, on että minä toivon teidän katsovan tyttäreni vapaaksi kaikista lupauksista, joita lienee teille antanut, kunnes valtiollinen myrsky on raivonnut loppuun… Jumala tietää, että minä toivon, ettei Etelä-Karolina koskaan olisi rikkonut liittovaltoja vastaan! — huudahti hän vaistomaisesti.
— Ah, te olette siis unioonin miehiä?
— Minä olen unioonin ystäviä, mutta ennen kaikkea harrastan oman valtioni etuja; ja vaikkakin minä olen tehnyt parhaani vastustaakseni kaikkia ennenaikaisia päätöksiä, niin minä kuitenkin seison tahi kaadun sen valtion kanssa, jossa olen syntynyt. Puhelen Lauran kanssa ja sitten kenties kirjeellisesti sanon ajatukseni ehdotuksesta, jolla olette minua kunnioittanut. Teillä on mitä suurimmassa määrässä minun yksityinen arvonantoni, herra Bryant, — sanoi hän lopuksi ja puristi kättäni, samalla kun minä nousin jokseenkin synkkämielisenä ja onnettomana.
— Teillä ei niinmuodoin ole mitään sitä vastaan, että minä käyn tyttärenne luona? — kysyin.
— Ei millään muotoa, ei silloin kun käytte ystävänä, — vastasi tuomari jatkaen lukemistaan.
Eteisessä kohtasin Arthur Peytonin.
— Hohoi, Bryant, eikö ole suuremmoista? — huudahti hän. — Wade Hampton aikoo panna liikkeelle kokonaisen legioonan, jos pohjoisvaltiot käyvät kimppuumme, ja minua on kutsuttu palvelemaan luutnanttina. Silloin saatan kohota nopeammin kuin soturikoulussa. Sinun ystäväsi Walton on tehnyt minulle tarjouksen. Hän saa kapteenin valtakirjan… Mutta se tuskin kiinnittää sinun mieltäsi pohjoisvaltion miehenä, jollei minun sisareni ole onnistunut käännyttämään sinua! — lisäsi hän veitikkamaisesti.