— No, onko matkalaukkusi nyt sullottu, veikkoseni?
— Mihin on lähdettävä?
— Merille kanssamme. Sinähän tahdot saada tietoja vaimostasi, ja on ainoastaan yksi keino päästä Etelä-Karolinaan — nimittäin seurata tämän armeijaosaston mukana. Meidän on pian jätettävä asemamme, ja herra ties missä ja milloin saamme uuden. Jos tahdot seurata mukana, niin sinun täytyy tulla yhdeksi meikäläisistä, ymmärrätkö?
— Mitä, heittää kivääri olalle?
— Ei, esikuntatoimi ainoastaan. Tule nyt mukaan. Hän vei minut
Shermanin esikuntaan. Sherman kääntyi heti puoleeni sanoen:
— Herra Bryant, majuri Baxter sanoo, että te olette insinööri ja tunnette hyvin Etelä-Karolinan rautatieradat.
— Kyllä, — vastasin minä, — olin siellä rakentamassa useita ratoja.
— Siinä tapauksessa saattaisitte repiäkin ne? Te tunnette arimmat kohdat — milloin saattaisi polttaa sillan, räjähdyttää ilmaan maasillan tahi laittaa rantaäyräät tulvimaan. Aiomme tällä kertaa hävittää useita ratoja, ja jos haluatte liittyä johonkin esikuntaosastoon, niin annan teille valtuuden.
Vastasin että tämä oli minun toiveitteni mukaista, ja parin päivän kuluttua minä olin kenraalieversti Woodsin ylimääräisenä ajutanttina. Hän johti Loganin viidennenkymmenennen armeijakunnan ensimäistä osastoa, tällä kertaa Osterhausin päällikkyyden alaisena.
Marraskuun kahdentenatoista päivänä läksi viimeinen juna Atlantasta; ja sitten me poltimme kaikki pohjoisessa olevat sillat, jotteivät etelävaltioiden joukot hyötyisi radasta. Tämä esti meiltä kaiken tarveainesten ja apujoukkojen saannin — meillä oli ainoastaan kuusikymmentätuhatta veteraaniamme tukenamme; mutta kun he vain saivat lihaa ja leipää, niin he kyllä kykenivät mihin hyvänsä.