Viimeksimainittu ei ollut kovin kummallista, vaikkakin me olimme vanhoja koulutovereita ja parhaita ystävyksiä viime kuukausiin asti — suureksi osaksi olin hänen välityksellään saanut paikkani rautatiellä. Mutta senjälkeen kun Laura Peytonin kauniit kasvot olivat tulleet meidän väliimme, oli hän kylmentymistään kylmentynyt, kunnes me olimme toisillemme melkein kuin vieraita. Meidän kihlauksemmehan ei ollut vielä julkaistu, eikä Harry suinkaan vielä ollut luopunut aikeistaan voittaa häntä. Hän kävi perheessä ainakin yhtä usein kuin minäkin.
Belle-neiti lausui minut tervetulleeksi ja sanoi ettei sisar ollut hetkiseen tavattavissa ja että hän tahtoi käyttää aikaa sanoakseen minulle, että hän vielä oli minun ystäväni huolimatta etelävaltioiden asialle osoittamastani laimeudesta, "mutta minun kärsivällisyyteni alkaa loppua", lisäsi hän jokseenkin kiihkeästi.
— No, mitä olette tehnyt minun puolestani? — kysyin muuttaakseni puheenaihetta.
— Tehnyt teidän puolestanne? Niin, minä olen ikäiselleni tytölle aivan erinomaisella kohteliaisuudella estänyt erästä nuorta miestä, jolla on loistava sotilaspuku ja murtunut sydän, kosimasta teidän morsiantanne ennen luotisateeseen lähtöään: ja se oli Harry Walton, Wade Hamptonin urhoollisen legioonan kapteeni. Hän näytti niin komealta, tiedättekö, etten minä olisi tahtonut antaa paljoa teidän toiveistanne, jos hän vaan olisi saanut tavata Lauraa yksin, — lisäsi hän hiukan ivallisesti.
— Ja miksi teitte sen minun tähteni, — ihmisen, joka on melkein vihamielisessä suhteessa teihin?
— Siksi etten ole vielä luopunut kaikesta teitä koskevasta toivostani, ja siihen asti olen teidän ystävänne; mutta jahka kerran huomaan, että te ehdottomasti ette tahdo tulla meikäläiseksi, niin minä sensijaan autan Harry Waltonia voittamaan sisareni rakkauden. Kuten näette, olen innokas värvääjä etelävaltioiden armeijalle!
Silloin Laura tuli sisään sirompana kuin koskaan ennen. Hänen silmänsä olivat hieman punaiset ja hänen alakuloinen hymynsä osoitti, ettei sisar ollut liioitellut kapteeni Waltonin jäähyväisten vaikutuksen merkitystä.
Kun Belle oli jättänyt meidät yksin, puhuin suunnitelmastani morsiamelleni, jolloin minut aina keskeytti joku huokaus tahi kyyneletön nyyhkytys.
— Lawrence, jos nyt matkustat minun luotani, niin tiedän sen tapahtuvan ainiaaksi, — sanoi hän vihdoin.
— Ainiaaksi, ei, ei. Tulen takaisin yhtä varmasti kuin nyt olen luonasi. — Mutta tule kerallani pohjoiseen — jätä kaikki nämä ikävyydet!…