— Kävittekö tosiaankin pohjoisvaltioiden merimiesten kimppuun? Tahdotteko tulla erääksi meikäläisistä? Siinä tapauksessa saatan tehdä asiasta raportin ylipäällikölle, ja luulen, että teidät armahdetaan.
— Vaaditaanko minua siis vannomaan uskollisuudenvala ja liittymään etelävaltioiden armeijaan?
— Tietysti.
— Silloin minun täytyy kieltäytyä.
— Ajatelkaa asiaa. Teidän kohtalonne täällä on kova! Tuskin saatoin tuntea teitä — olette kauheasti muuttunut!
— Teidän ei tarvitse olla levoton minusta, — sanoin. — En aio liittyä teidän joukkoihinne — enkä minä myöskään hyökännyt pohjoisvaltioiden miesten kimppuun. Menin heitä vastaan liittyäkseni heihin ja hyökätäkseni teidän kimppuunne, mutta pettymyksekseni he antautuivat minulle.
Bee hymähti.
— No, — sanoi hän lyhyeen, — jollette tahdo tehdä mitään omaksi hyväksenne, niin en voi teitä enempää auttaa.
Hän meni taakseen katsomatta veneensä luokse. Huomasin, että jyrkkä esiintymistapani ärsytti tuota miestä, joka oli koettanut olla ystäväni niin pitkälle kuin olosuhteet myönsivät.
Sitten vahti vei minut uudelleen siihen viheliäiseen onkaloon, joka oli meidän rangaistusvankien ja orjien hallussa. Minä heittäydyin maahan ruumiiltani ja sielultani murtuneena. Tie, jota nyt olin koettanut, oli suljettu. Olin edelleen vanki ja orja etelävaltioiden linnoituksessa.