— Tuossa olisin nyt minä…

— Ja minä, sanoo Akseli, olisin pakkanen ja talvi, joka sen siksi laati ja teki, vaan Jumalan kiitos… ei, ei! — Antaakohan Jumala sen anteeksi…?

— Talvi… takatalvi… kuihtuvat kukattomat ruusut… ilotoin lintujen laulu… Sitähän ei Jumala tahtone… Olisiko se ollut takatalvea vai…

— Takatalvea toivottavasti… pian haihtuvaa tarkoitan.

Ei hän sitä oikein itsekään tiennyt.

— Niin se oli sitä, vaan sinun täytyy muuttaa mielesi kesäiseksi.

— Tahdotko sen?

— Josko tahdon…?

— Niin, minäkin tahdon ja tahdon tulla sovittavana, niinkuin näyttäytyy sumupilvien takana piilotellut päivänpaiste ensikerran takatalven perästä ikäänkuin anteeksi anovana ja uudesti luovana.

* * * * *