RUNOUSOPPI
Kirj.
Aristoteles
Kreikan kielestä kääntänyt ja selittäväisillä muistutuksilla sekä tiedesanain luetteloilla varustanut
T:ri J. W. Calamnius
Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1871.
Näytetty: L. Heimbürger.
Alkulause.
1. Johdanto.
Olen ottanut suomentaakseni Aristoteleen Runous-opin, arvellen ett'ei tämä yritys olisi niinkään turha, vaikka kyllä sen käytöllinen merkitys ei voi olla suuri. Paljas käytöllisyys ei olekkaan pantava kirjallisuus-tuotteiden korkeimmaksi määrääjäksi, eipä edes meidänkään, vähitellen kehkiävässä, suomenkielisessä kirjallisuudessa. Meidänkin kansallis-kirjallisuuden on, kuinka vähäiseksi se muutoin vähäisessä kansassa supistuneekin, noudattaminen muiden kansain kirjallisuuksien esimerkkiä. Ahkeralla työllä koettavat sivistyneet kansat hyväksensä käyttää ja omaksensa tehdä vanhan ajan klassillisia teoksia, hyvin tuntien ja tunnustaen näiden voimallista vaikutusta. Enemmin kuin millään muulla kirjallisuudella on, näet, vanhalla klassillisella ylentäväinen ja puhdistava voima sen jalon hengen kautta, joka sen teoksissa ilmestyy. Senpä tähden onkin aina, kun jonkun kansan kirjallisuus on kääntynyt riutumiseen päin. vanha klassillinen kirjallisuus ollut se puhdas lähde, josta elähyttävä uudistus on tullut, ja semmoisena se vastakin aina on oleva.