[74] Tulija oli Korintholaisten lähettiläs, joka tuli Oidipolle tarjoamaan kuningasvallan kaupungissa, kuolleen Polybo kuninkaan jälkeen. Kun nyt Oidipo, peläten erästä Delfon orakelin ennustusta — joka ilmoitti, että hän tulisi murhaamaan oman isänsä ja oman äitinsä kanssa synnyttämään lapsia — ei uskaltanut vastaan-ottaa tarjottua kuningasvaltaa, eikä siis, karttaakseen ennustelman toteumista, luvannutkaan tulla, niin ilmoitti lähettiläs nyt, ettei Oidipo ollutkaan Polybon oikea lapsi, vaan hänen ottolapsensa, ja johdatti täten Oidipon tutkinnot oikealle, josta sitten toivotun ilon sijaan nousi hirmuisin murhe. Sofokles, Oid. Kol. 924-1185.
[75] "Lynkey" oli nähtävästi, ks. XVIII. 3, Theodekteen, Aristoteleen aikalaisen, tekemä tragedia, jonka aineena oli taru Danaon 50:stä tyttärestä, jotka miehensä tappoivat. Tämä Danao oli tavallisen tarun mukaan Egyptiläinen, joka 50 tyttärensä kanssa läksi pakoon veljensä Aigypton 50 poikaa, jotka olivat häntä vastaan kapinata nostaneet. Danao tuli Argos kaupunkiin ja tehtiin siellä kuninkaaksi. Mutta Aigypton 50 poikaa tuli hänen perästään Argos'iin ja kosivat Danaon 50 tytärtä. Danao kihlasi ne heille, mutta käski tyttäriensä surmata itsekukin sulhonsa itse hää-yönä. Kaikki näin tekivätkin paitsi yksi ainoa, nimeltä Hypermnestra, joka säästi miehensä nimeltä Lynkey. Kun nyt Danao, joka oli tämän hirmutyön aikaan-saattanut, myös tahtoi Lynkeynkin surmauttaa, joutui hän itse surman suuhun ja Lynkey pelastettiin. Muutamat kertovat, että Lynkey itse hänen murhasi, toiset että Danao kuoli itsestään, jonka perästä Lynkey joutui Argos'in kuninkaaksi.
[76] 'Αναγνώριαις, tuntemisvaihde, on semmoinen vaihde toimivaisten henkilöiden elämänvaiheissa, että toinen tulee toista tuntemaan, heidän oltuansa siihen asti toisillensa tuntemattomia. Tuntemisvaihde voi muutoin (ks. alempana) olla joko ykspuolinen, niin että ainoastaan toinen tuntee toisen, taikka voi se tapahtua molemmin puolin, niin että kumpikin tulee toista tuntemaan. Vrt. alempana ja Luk. XVI. — Hermann lukee των j.n.e. γνωρισμάτων, eikä των j.n.e. ώρισμένων. Muutos antaa tämän ymmärteen: tuntemisvaihde on vaihtuminen tietämättömyydestä tietoon niistä tuntomerkeistä, jotka ovat aiotut onneksi taikka onnettomuudeksi.
[77] Τήs πέμψεως ei tarkkaan sovi Euripideen Ifig. Taur. 759-792 — jota paikka tarkoittaa — koska Ifigeneia, peläten haaksirikkoa merellä, suullisesti kertoili sen kirjeen sisällön, jonka hän antoi Oresteelle Kreikanmaahan vietäväksi. Syystä on kuitenkin muistutettu, ett'ei tämmöisestä pienestä epätarkkuudesta tarvitse mitään lukua pitää.
[78] Orestes sai Ifigeneian hänen tuntemaan kun kertoi eri kohtia heidän kodistansa. Ks. Eur. Ifig. Taur. 809-826.
[79] Kolmas vaikuttava asia on πάϑος, sanoo Arist. Πάϑος tässä ymmärteessä käsittää "ihmiskunnan suuret, ankarat kärsimiset, jotka liikuttavat sisimmäistä sielua taikka hävittäen vaikuttavat ihmisen luonnolliseen oloon" (Biese) ja ilmauvat tuhotöissä, niinkuin haavoittamisissa, murhaamisessa j.n.e. Kun tragediassa varsinaisesti kuvataan tämmöisiä ankaria πάϑη, niin syntyy eri laji, jota Arist. sanoo pathetiseksi. Pathos ei kuitenkaan aina ilmau näin ankarassa muodossa. Tavallisessa ymmärteessä on pathos se innostus, joka on ihmisen tekojen sisimmäinen vaikutin, ja joka semmoisena löytyy jokaisessa näytelmässä, jokaisessa draamallisessa henkilössä. Niin on esm. Antigonessa sisaren rakkaus se pathos, joka täyttää hänen mielensä ja vaikuttaa hänen töitänsä. Pathosta tässä yleisessä esthetillisessä ymmärteessä sanomme intohimoksi. — Aristoteleen mukaan löytyy neljä eri tragedian lajia, nimittäin: yksinkertainen (άπλή 1. όμαλή = yhdenmukainen), mutkallinen (πεπλεγμένη), luonteen-omainen (luonnetragedia, ήϑική) ja intohimoinen (pathetinen, παϑητικη). Ks. XVIII, XXIV j.m.
[80] Ks. VI, 11.
[81] Parodos-laulua sanoo Arist. esitelmäksi, λέξις, syystä että se välistä keskeytettiin anapeestisilla värsyillä, joita laulajiston johtaja yksin esitteli lausumalla. Näin ei ollut Stasimon-laulun laita, joka laulettiin alusta loppuun asti yhtä mittaa, keskeymättä, josta sen nimi onkin tullut. Stasimon, näet, merkitsee seisovaa, keskeymättä pitkittyvää yhtämittaista laulua.
[82] Tämä on niin ymmärrettävä, ett'ei Stasimon-lauluissa käytetty kokonaisia anapaeston- ja trokhaion-peräisiä värsy-järjestelmiä (systemejä), joita aina oli tapa lausua eikä laulaa. Sitä vastaan voi kyllä laulannossa löytyä anapaesto- ja trokhaio-värsyjä, niinkuin niitä on Sofokleellakin.
[83] Näyttämön laulut, τα άπο τής σκηνής, syntyivät jonkunlaisesta lyyrillisestä innostuksesta taikka toimivain henkilöiden tunteitten yltymisestä ja innon kohoamisesta puheenvaihtelossa. Jos nämä olivat surullista laatua ja laulajistokin yhtyi laulamaan toimivaisten kanssa, niin syntyivät n.k. valituslaulut eli kommot.