[104] Kun ei Arist. missään muualla moiti Homeroa, jota hän päin vastoin aina ylistää, niin ovat muutamat kommentatorit arvelleet, että tällä "Iliadilla" kenties tarkoitettanee jotakuta tragediaa, jonka tekijätä he eivät kuitenkaan ole tietäneet tarkkaan määrätä. Huomattavaa on kuitenkin, että Arist. tässä puhuu näytelmien kehitelmistä eikä kertomarunouden. Se, mikä näytelmärunoudelle on sopimatonta, voi aivan hyvin sopia kertomarunoudelle, ja päin vastoin. Alentamatta Homeron arvoa voipi siis Arist., esimerkkejä mainitesaan, sanoa, ettei kehitelmä näytelmissä saa tapahtua samalla tavalla kuin esm. poispurjehtiminen on kuvattu Iliadissa. Paikka, jota tässä tarkoitettanee, on arvattavasti Iliad. II. 155 ss. Kun, näet, Agamemnoni, tutkiaksensa sotalaumojen mieltä, oli esittelevinään palausmatkaa takaisin Hellaasen, niin olisi syyllä saanut odottaa, että Odyssey ja muut ruhtinaat olisivat itsestään olleet niin rohkeamieliset ja uskaliaat, että olisivat vastustaneet tätä Agamemnonin esittelyä. Kuitenkin tarvitaan Iliadissa Heran lähettämä Pallas jumalatar Odysseyn mieltä yllyttämään. Tätä ehkä katsoo Aristoteles joksikin tarpeettomaksi "Deus ex machina"-keinoksi, jota ei sovi näytelmissä käyttää.
[105] Ymmärtämättömien joukkoon on ehkä esm. sekin luettava, miten Oidipo oli voinut olla niin monta vuotta tietoa saamatta Laion surmasta.
[106] Teksti niinkuin sen selityskin ovat riidan alaiset. Ensiksikin lukee Hermann οικείαν μορφήν eikä ιδίαν μορφήν, jok'ei kuitenkaan tee eroitusta. Tärkeämpi on eroitus pykäleen loppupuolessa. Parhaimmissa käsikirjoituksissa luetaan paikka näin: τα τοιαύτα 'έχοντας επί τών ήϑών τοιούτους όντάς επιεικεΐς ποιεΐν παράδειγμα σκληρότητος κ. τ. λ., joka Didot'n painoksessa on seuraavalla tavalla välimerkeillä jaettu: τα τ. 'έ. ε. τ. ήϑών, τ. ο. ε. ποιεΐν παραδ. σκλ. κ. τ. λ. Bekker ja Hermann lukevat, jättäen pois sanat τοιούτους όντας: τα τ. 'έ. ε. τ. ήϑων, έπιεικείας ποιεΐν παράδειγμα ή σκληρότητος δει' οίον κ. τ. λ., josta syntyy se yinmärre, että runoilijan, kuvatkoon hän joko tuimia taikka mietoja taikkapa millaisia luonteita hyvänsä, aina on niitä kuvaaminen sillä tavalla, että ne tulevat esikuviksi joko hyvyydessä taikka ankaruudessa. Pää-asiallisesti ajavat kuitenkin selitykset yhteen: παράδειγμα, esikuva, merkitsee tässä samaa kuin perikuva, ideali. Jos nyt runoilija, sanoo Arist., kuvailee tuiman taikka miedon miehen, täytyy hänen tätä kuvata niin kuin todellinen ideali vaatii, olkoonpa sitten hyvyys, suopeus, taikka ankaruus, jäykkyys, hänen luonteensa. Näin ovat esm. Homero ja Agathoni — viimemainittu "Telefo" nimisessä näytelmässään — kuvaelleet Akhilleytä, joka kaiken tuimuutensa ohessa kuitenkin aina vetää puoleensa myötätuntoisuuttamme. Heinsius ehdottelee, että παράδειγμα sanan jälkeen ajateltaisiin μάλλον. Ehkä tämä antaisi hyvän ymmärteen kyllä, on se kuitenkin tarpeeton.
[107] Hermann, joka lukee τα περι τάς εξ ανάγκης eikä τα παρά τ. ε. α. (täytymyksen ulkopuolella, rinnalla, Bekker, Didot), viittaa tanssi- ja säveltaiteisin.
[108] Sanat ovat jonkun runoilijan käyttämiä, jota todistaa sekä varakkeen pois jättäminen γηγενείς-sanan edeltä, että myöskin itse tämä laatusana, joka runollisesti on käytetty Σπαρτοί sanan sijasta, Herm. Tarkoitetaan, näet, Thebalaisia, joita sanottiin "kylvetyiksi" (σπαρτοί), syystä että Kadmo tarun mukaan kylvi tappamansa louhikärmeen hampaita, joista sitten nousi aseellisia miehiä, joilla oli keihään merkki ruumiissa.
[109] Pelopsille antoivat tarun mukaan jumalat elfenluisen olkapään, ja sen muistoksi syntyivät kaikki hänen jälkeisensäkin valkoisella loistavalla pilkulla olkapäässä. Näitä oli myös Thyestes. Karkino sanoo runollisesti pilkkua tähdeksi.
[110] Tyro oli Sofokleen tekemä kappale. Tyro oli Salmoneyn ja Alkidiken tytär, ja hänestä mainitaan, että, kun hän oli Enipey jumalaan lemmistynyt, ja Poseidaoni tämän jokijumalan muodossa tuli neidon luoksi ja hänen kanssa synnytti pojat Pelias ja Neley, hän, Tyro, pani pojat veneesen, jonka hän lykkäsi lainehille menemään. Eräs hevospaimen kuitenkin havaitsi lapset ja otti ne kasvattaakseen.
[111] Niptroiksi, Νίπτρα, kutsutaan XIX:s runo Odysseiassa, jossa amma Eurykleia Odysseylle valmistaa jalkavettä, ja pesiessään tuntee hänen eräästä naarmasta. Niptrat mainitaan myös XXV. 6. Niptra oli muutoin myös toinen nimi Sofokleen tekemällä Όδυσσεύς άκανϑόπληξ nimisellä kappaleella, jot'ei kuitenkaan täällä tarkoitettane.
[112] Lukulajit eroovat, Didofrn painoksen lukulaji on käsikirjoituksia lähimpänä. Bekker ja Hermann lukevat: oΐον 'Ορέστης εν τη 'Ιφιγενεία ανεγνώρισε την αδελφην, άναγνωρισϑείς ύπ' εκείνης (Hermann lisää οτι 'Ορέστης)' εκείνη μεν yap δια της επιστολής, εκείνος δε δια των σημείων, ταντα ούν αυτός λέγει α βουλεται ο ποιητής, αλλ' ουχ' ο μύϑος.
[113] Hermann lukee έλέγχείν eikä ένεγκείν: hän olisi saanut ainakin vähän tutkia (ennenkuin hän sisarensa tunsi).