Liisa. Enpähän juuri mitään. (Menee rouvan huoneen ovelle). Ah, johan rouva onkin pukeutunut! (Rouva tulee). Rouvan olisi pitänyt soittaa, olisinhan minä tullut auttamaan.
Rouva (Nauraen). Olenko minä sitten mikä nukke, etten milloinkaan saa itse päälleni?
Liisa. Ei, mutta…
Rouva. Menehän nyt, en tarvitse tällä kertaa apuasi.
(Liisa menee).
Rouva (Menee Eetun luo). Hyvää huomenta, herra Kantola! (Tervehtii). Tiedättekö, että minulla on niin hirveän ikävä… pian kuolen täällä maaelämän hiljaisuudessa… En päässyt ulkomaillekaan, vaikka mieheni ensin lupasi.
Eetu. Mutta hänhän on sairas… hän ei saa matkustaa…
Rouva. Hän vaan teeskentelee, ilkiö… hän ei tahdo kuulla pyyntöjäni…
Eetu. Lääkärihän on kieltänyt…
Rouva. Olisihan hän yhtähyvin voinut käskeäkin. En minä vaan viihdy täälläkään… Toista olisi jossain suuressa kylpypaikassa ulkomailla… siellä olisi elämää… Ja tekin kerran lupasitte minulle, herra Kantola, tehdä täällä oloni hauskaksi, lupasitte toimittaa huvia.