* * * * *
"Mene papin puheille, tuon nuoren papin puheille," oli äiti sanonut. Ja mitään muuta neuvoa ei tässä nyt ollutkaan. Bård ei tuntenut enää omaa itseäänkään; sillä hän oli muuttunut toisellaiseksi kuin ennen oli. Onpa tosiaankin tämä oikein tukalista tukalin kohtalo olla luovutettuna, ei omistaa omaa itseään, olla oikeudettomana ja voimaton tahdossaan kuin eloton kappale niin, että kun omistaja tulee, niin täytyy vaan seurata samoin kuin vehriäisellä laitumella iloisena röhkivän ja syöskentelevän sian täytyy seurata teurastajaansa! Mutta tuo teurastaja, se onkin paholainen, se henki, joka kaikesta tuomitusta sielustaan vihaa sekä Jumalaa että ihmisiä, ja jonka elämä on paljasta pahan-tekoa ja ilonsa ja lohduksensa nähdä ihmisiä piinattavan. Vähäisen hetken perästä on maa halkeava ja pitkät, terävät kynnet pistäytyvät esille…
Bård riensi läpi myrskyn kuin pelkäävä lintu. Ja hän ryntäsi papin konttoriin tuijottavin silmin ja suu ammollaan, kokien ilmaa läähöttäen saada ääneensä: "pelasta minut, pappi!" Pappi nousi paikalla: tuo mies on varmaankin hullu. Mutta sitten juolahti hänen mieleensä, että se onkin Bård, tuon vaalean rouvan poika. Ja pappi nyökäytti keveästi päätänsä ikäänkuin omille mietteilleen ajatellen: vihdoin tuli hän.
Hän sai Bård'in siksi tyyneytymään, että tämä voi puhua. Ja niin rupesikin hän kertomaan. "Mutta sitä mitä minä nyt puhun", sanoi Bård, "ei saa kenenkään tietää!" "Sitä mitä sinä sala-ripillisesti ilmaiset minulle", virkkoi pappi, "ei saa kutkaan muut tietää kuin yksin Jumala." "Vaikkako ilmaistavan laatu olisikin kaikista pahinta?" — "Niin se on, vaikka se olisi pahimmasta pahempaa."
Ja Bård kertoi. Mutta koht'ikään kavahti hän seisoalleen. "Tässä ei ole aikaa pitkiin puheisiin; sano vaan minulle, pappi, voitko lumota paholaisen?"
"Sinä et tiedä mitä sanotkaan," huomautti pappi. "Niinpä, paha kyllä", vastasi Bård. "Tänä päivänä, tänä iltana tulee paholainen minua perimään; sillä se omii minun, se on kauppa-sopimuksella saanut minun omakseen." … "Oletko sinä, joka olet noin nuori —?" "En minä, mutta toinen, toinen on luovuttanut minun!" — "Toinen? Kuka toinen on voinut luvata sinun paholaiselle?" kysyi pappi kummastuen. Bård ei ollut kuulevinaankaan.
"Nyt ai'on vaan kysyä sinulta", jatkoi Bård, "pitääkö sellainen kauppa paikkansa? Onko muilla oikeus tehdä minun kanssani sillä tavoin?" "Oikeudesta emme tässä rupea puhumaan", virkkoi pappi. "Mutta josko kauppa seisoo, se riippuu taas siitä, kuka toinen ihminen sinun on luvannut." "Se oli … mutta onko varmaa, ett'ei vaan kukaan saa sitä tietää?" — "Epäiletkö sitä?" — "Oh, ei, se on tosi… Niin aivan, se oli … se oli oma äitini."
Pappi oikein säikähti. Onko moinen mahdollista? Voiko nainen mennä niin pitkälle? Saattaako äiti luvata oman lapsensa paholaiselle? eikö ole kirjoitettuna, että se on mahdotonta, jotta äiti voisi unhoittaa lapsensa? Toden totta on ihmissydän hirmuinen, kamala kapine, täynnä ilkeitä metkuja ja salaisia pahoja juonia, jumalattomia ajatuksia ja perkeleellisiä haluja uhkuva sopukka; mutta sittenkään ei hän olisi tuommoista arvannut ajatella. "Kerro", sanoi hän Bård'ille. "Jos tuo on totta, niin on se tosiaankin surullinen tapahtuma. Kerro kaikki ja joudu hyvissä ajoissa; jos paholainen tulee, niin ei hän ainakaan tule ennen kuin puoliyön aikana."
Bård rauhoittui vähän ja rupesi kertomaan. Hän puhui kaikki mitä hän oli äidiltänsä kuullut, ja sitten kertoi hän itsestään. Ja siinä kertoellessaan juolahteli hänen mieleensä monia itse kokemiansa asioita, mitä milloinkin, ja hän oivalsi nyt, että nämä olivatkin olleet viittauksia ja enteellisiä varoituksia siitä, mikä häntä kohtaa; ne olivat olleet enimmiten unia ja muita semmoisia aaveita. Ennen ei hän vielä ollut ottanut noita huomioonsa; mutta nyt puheli hän näitä asioita oikein kovassa tuskassa, ja tällä uudella tavalla otaksuen selvisivätkin nuo enteet perustaviksi ja aivan kummallisiksi. Ja pappi uskoi yhä totisemmin sitä mitä Bård kertoi ja yhä synkemmiksi siis kävivät hänen ennestäänkin kovan-näköiset silmänsä. Mokomaa ilkeysjuttua ei hän ollut koskaan kuullut!
"Nyt tiedät kaikki pappi", virkkoi Bård, "sano Jumalan tähden nyt minulle, josko moinen kauppa voipi pitää paikkansa." Pappi oli hetken aikaa ääneti, mutta sitten lausui hän: "Kyllä."