Bård oli kyllä itsekin niin ajatellut; mutta kuitenkin oli kovaa kuulla sitä vahvistavan sellaisen miehen, joka ainakin sen tiesi. "Ei, ei," pyysi hän, "se ei ole totta! semmoista ei voi meidän Herramme sallia."
"Ethän toki tahtone mestaroida Jumalan säädöksiä?" kysyi pappi. "Aiotko sinä sanoa Jumalalle: se ja se on oikein, ja sen olet Sinä luvannut, mutta sitä tai sitä et Sinä saa tehdä? Tahtooko savi opettaa savenvalajaa? aikooko luotu määritellä lakia Luojalle?" Bård tunsi häpeävänsä; "ei, ei, ei niin," sanoi hän, "mutta minä en ymmärrä —"
"Ymmärrä! ymmärrä!" matki häntä pappi pyhässä harmissaan. "Vai niin, sinä tahdotkin ymmärtää Jumalan ajatuksia? aikonet ruveta neuvojaksi Jumalan säädöksille? Sinä, maan matoinen, sinä poloinen, joka et ole edes senkään arvoinen, että Herra tallaisi sinun jalkainsa alle, sinä huono astia, täynnä syntiä ja viheliäisyyttä, sinä, joka jok'ikinen hetki elämässäsi olet ilkeillä synneilläsi ansainnut tuhannen kertaa helvetin, sinä tahdot ylvästellä Pyhästä Taivaasta, sinä tahdot ymmärtää hänen tahtonsa? Totisesti, jos perkele tällä hetkellä astuisi esiin ja ottaisi sinun elävänä, olisit sen kyllä ansainnut."
Bård pelkäsi. Tälläistä ei hän ollut ajatellutkaan. Noin mahdikasta puhetta ei hän ollut ikänä ennen kuullut. "En sitä tarkoittanutkaan", virkkoi hän sävyisästi, "mutta yritin vaan päästä selville siitä, josko äidillä voi olla oikeutta…"
"Kunnioita isääsi ja äitiäsi!" muistutti pappi, "sinulle ei ole luvallista tuomita heidän tekemisiänsä, vaikka ne näyttäisivät kuinkakin kummallisilta. Oikeastaan et sinä tosin ole pahempi kuin muutkaan. Perisynnin kautta olemme me kaikki paholaiselle luovutettuja! Sinä kieltäydyt hyväksymästä sen, mitä äitisi on tehnyt. Yhtä hyvin voisit olla hyväksymättä että äitisi on sinun siittänyt ja synnyttänyt; sillä sen teki hän myöskin kysymättä sinulta. Huomaa, poika, ja ajattele perään! Kaiken sen mitä perintönä vanhemmiltasi saat, on sinun ottaminen vastaan, juuri kuin ne tulisivat Jumalalta, pitää ne Jumalan lahjana taikka Jumalan rangaistuksena; synnin, sairauden, kuoleman ja kaikki täytyy sinun vastaan ottaa, ja jos napiset, niin napiset sinä silloin Jumalaa vastaan, joka sinun on luonut! Jokainen lapsi, joka syntyy maailmaan, on syntynyt synnissä, ja Jumalan epäsuosiossa, perkeleen lapsena ja omaisuutena, eikä kenenkään käy valittaminen sitä, että hän tuomitaan, mutta Jumalan viisautta tulee ylistää itse helvetissäkin; sillä helvetti on meidän oikea perintömme; sinne me luontoperäisyytemme mukaan kaikki kuulumme. Mutta se joka tulee pelastetuksi, hän pelastuu Jumalan ansaitsemattomasta armosta ja sen ihmeen kautta, joka on kaikkea ymmärrystä ylevämpi, jonka tähden ei itse ijäisyyskään ole oleva liian pitkä aika siihen, että oikein kiitettäisiin Jumalaa tälläisestä ansaitsemattomasta hyväntekeväisyydestänsä; mutta se joka joutuu helvettiin, sanokoon: tosiaankin nautin minä nyt oikeaa osaani ja sitä kuin olen ansainnut; mutta Jumalan oikeudella ja pyhyydellä ei ole ollenkaan määrää."
Bård masentui yhä enemmän ja enemmän. Tätä ei hän ollut milloinkaan tietänyt.
"Ja sinun", jatkoi pappi, "sinun täytyy enemmän kuin muiden kerjätä armoa ja nöyrtyä Jumalan vanhurskaudelle, sinä joka kaikkena elin-aisanasi olet elänyt synnissä ja pahuudessa ja kaikin tavoin vastustellut Jumalan tahtoa! Ole varma siitä: koska Jumala antoi äidillesi vallan tehdä moisen kauhu-teon sinulle, niin näki Hän jo edeltäkäsin, että sinusta oli tuleva semmoinen jumalaton mies, joka on ansaitseva enemmän pahaa, kuin moni muu, ja niin siis teki hän ainoastaan oikein sinulle, kun hän salli sinun annettaman paholaisen valtaan."
"Mutta … mutta … Anna? mitäs pahaa hän on sellaista tehnyt, että hänenkin täytyy joutua tälläiseen onnettomuuteen?"
"Sitä, olisiko hän tehnyt mitään erityistä pahaa, emme voi tietää; mutta sen me tiedämme, että jos Jumala on kerran lähettänyt hänelle tämän, niin on Hän katsonut hänen sen tarvitsevan sielunsa pelastukseksi."
Nyt ei Bård tietänyt enää mitään neuvoa. "Pitääkö minun siis mennä helvettiin tänä yönä?" kysyi hän toivotonna.