— Luulenpa sittenkin, että tahdon Romanée-Contia, Hans, kun tarkemmin mietin, lisäsi hän jälestäpäin. Se sopii minulle paremmin kuin samppanja.
Tätä kuuluisaa ja mainiota bourgognea tarjottiin paistin ohessa. Vanha Hans kantoi sen hellävaroen esille korikehdossa, väänsi siihen korkkiruuvin matemaattisella tarkkuudella ja veti ulos korkin, jonka antoi herransa tarkastettavaksi. Eugen-herttua nyökkäsi ja käski hänen laskea se pöydälle. Aribert piti häntä silmällä jännitetyllä huomiolla. Hän ei hetkeäkään voinut uskoa, etteikö Hans ollut itse uskollisuus, mutta kuitenkin olivat Racksolen sanat vastoin hänen tahtoaan herättäneet hänessä jonkinlaista levottomuutta. Tänä hetkenä mutisi Eugen-herttua pöydän yli:
— Aribert, minä peruutan lupaukseni. Huomaa, että minä peruutan sen.
Ruhtinas Aribert pudisti voimakkaasti päätään siirtämättä katsettaan Hansista. Valkohapsinen palvelija pyyhki huolimattomasti ruokaliinalla Romanée-Contipullon kaulaa ja kaasi lasiin. Aribert vapisi kiireestä kantapäähän.
Eugen-herttua otti lasin kohottaen sitä päivänvaloa vastaan.
— Älkää juoko sitä, sanoi Aribert hyvin tyynesti. Se on myrkytetty.
— Myrkytettyä! huudahti Eugen-herttua.
— Myrkytettyä, sire! huudahti vanha Hans syvästi hämmästyneen ja murheellisen näköisenä, ja hän tarttui lasiin. Mahdotonta, sire. Itsehän minä avasin pullon. Ei kukaan muu ole siihen koskenut, ja korkki oli eheä.
— Sanon teille, että se on myrkytettyä, toisti Aribert.
— Teidän ylhäisyytenne suonee anteeksi vanhalle miehelle, sanoi Hans, mutta joka sanoo tätä viiniä myrkytetyksi, hän samalla sanoo minua murhaajaksi. Tahdon toistaa teille, että se ei ole myrkytettyä. Minä juon sen. Ja hän kohotti lasin vapiseville huulilleen. Tänä hetkenä sai Aribert nähdä, ettei ainakaan vanha Hans ollut Julesin rikostoveri. Syöksyen ylös paikaltaan iski hän lasin iäkkään palvelijan kädestä, niin että sirpaleet helisten lensivät osaksi pöydälle, osaksi lattialle. Ruhtinas ja palvelija tuijottivat toisiinsa murheellisen ja peloittavan äänettömyyden vallitessa. Kuului heikkoa ryminää, ja Aribert katsahti sivulle. Hän huomasi Eugen-herttuan kumartuneena veltosti eteenpäin tuolin vasemman nojapuun yli. Herttuan käsivarret riippuivat suorina ja elottomina, hänen silmänsä olivat suljetut: hän oli tajutonna.