— Hans! mutisi ruhtinas Aribert. Hans. Mitä tämä tietää?
XXV.
HÖYRYPURSI.
Mr Tom Jacksonin suunnitelma turvata pakonsa hotellista höyrypurrella oli erinomainen, niin pitkälle kuin se ulottui, mutta Racksolen mielestä se ei ulottunut riittävän pitkälle. Racksole oli sitä mieltä, mikä tuotti hänelle aivan erikoista iloa, että hänellä nyt oli kiinteä ja määrätty johtolanka Grand Babylonin entisen hovimestarin pyydystämiseksi. Hän ei tiennyt mitään Lontoon satamasta, mutta hän tunsi sattumalta koko paljon monta vertaa monimutkaisempaa, joskin hiukan pienempää New-Yorkin satamaa, ja hän oli varma siitä, ettei Julesin höyrypurren tavoittaminen tuottaisi mitään voittamattomia vaikeuksia.
Racksolella ei ollut mitään luotettavia tuntomerkkejä sen höyrypurren löytämiseksi, jolla mr Tom Jackson oli paennut. Taivas oli mennyt pilveen kohta keskiyön jälkeen, ja oli niinikään ollut heikko sumu, jonka vuoksi hän oli voinut eroittaa ainoastaan sen, että se oli pitkä vene, noin kuudenkymmenen jalan pituinen ja luultavasti mustaksi maalattu. Hän oli itse koko yön tähystänyt kaikkia jokea ylös kulkevia laivoja, ja aamulla hän oli asettanut sijaansa miehen, jonka oli määrä ilmoittaa hänelle heti, kun joku höyrypursi oli matkalla Westminsteriin Puolenpäivän aikaan, keskusteltuaan ruhtinas Aribertin kanssa, kulki hän jokea alas vuokratulla soutuveneellä aina tullihuoneelle asti ja nuuski vähän kussakin paikassa etsimänsä purren jälkiä. Mutta hän ei löytänyt mitään. Hän oli senvuoksi jotakuinkin varma siitä, että tuo salaperäinen höyrypursi oli jossakin tullihuoneen alapuolella. Tullihuoneen portaitten kohdalla hän astui maihin ja kysyi hyvin korkeassa asemassa olevaa virkamiestä — arvoltaan kenraalitirehtöörin vertaista — jonka kerran oli vastaanottanut vieraakseen New-Yorkissa ja jonka liikeasioissa oli kohdannut Lontoossa Lloydsilla. Tämän suuren miehen tilavassa mutta likaisessa virkahuoneustossa tapahtui pitkä keskustelu — keskustelu, jonka kuluessa Racksolen oli pakko jossain määrin käyttää vakuuttavaa kykyään ja joka vihdoin päättyi siihen, että tuo korkea virkamies soitti kelloa.
— Pyydä mr Hazelia — huone n:o 332 — tulemaan luokseni, sanoi virkamies sille pojalle, joka oli noudattanut kutsua, ja kääntyi senjälkeen Racksolen puoleen lisäten: Minun tarvinnee tuskin toistaa, paras mr Racksole, että tämä tapahtuu kokonaan viran ulkopuolella.
— Sopimuksen mukaan luonnollisesti, sanoi Racksole. Mr Hazell astui sisään. Hän oli nuori, noin kolmenkymmenenvuotias mies, siniseen kesäpukuun puettu, kasvot kalpeat ja tarmokkaat, viikset ruskeat ja ruskea leukaparta sangen kaunis.
— Mr Hazell, sanoi korkea virkamies, saan esittää teidät mr Theodore Racksolelle — tunnette epäilemättä hänen nimensä. Mr Hazell, jatkoi hän, kääntyen Racksolen puoleen, on tarkastusvirkamies. Hän sattuu nyt olemaan yövuorolla. Hänen käytettävänään on jokivene, jonka miehistönä on kaksi miestä ja jolla on oikeus nousta mihin laivaan hyvänsä ja tarkastaa se. Jos on mitään, mikä koskee Thamesia tästä Gravesendiin saakka, jota hr Hazell ja hänen miehistönsä eivät tiedä, on se sellaista, jota ei tarvitsekaan tietää.
— Hauska tutustua teihin, herrani, sanoi Racksole yksinkertaisesti pudistaen nuoren miehen kättä. Racksole huomasi mielikseen, että mr Hazell ei näyttänyt ollenkaan vaivautuneelta.
— Kuulkaa nyt, Hazell, jatkoi ylhäinen virkamies, mr Racksole tahtoo, että te auttaisitte häntä ensi yönä tehtävällä pienellä yksityisellä jokimatkalla. Annan teille yhdeksi yöksi loman. Lähetin noutamaan teitä osaksi senvuoksi, että luulin teidän pitävän tästä seikkailusta, osaksi senvuoksi, että tiedän voivani luottaa siihen, että katsotte tekevänne tämän täysin viran ulkopuolella ja ettette siitä puhu muille. Ymmärrättekö? Uskallan väittää, ettei teille tule olemaan syytä katua, että olette ollut kohtelias mr Racksolelle.