— Niin, teidän ylhäisyytenne, todellakin minä itse. Isä, tämä on hänen kuninkaallinen korkeutensa, Posenin ruhtinas Aribert — meidän korkeasti kunnioitettuja vieraitamme.
— Te tiedätte nimeni, Fräulein? mutisi vastatullut saksaksi.
— Aivan varmasti, ruhtinaani, vastasi Nella rakastettavasti. Te olitte yksinkertaisesti kreivi Steenbock toissa keväänä Parisissa — matkustitte kai silloin salanimellä…
— Hiljaa, pyysi hän kädenliikkeellä, ja hänen otsansa kävi valkeaksi kuin paperi.
V.
MITÄ REGINALD DIMMOCKILLE TAPAHTUI.
Seuraavana hetkenä kaikki kolme puhelivat aivan vapaasti ja ainakin pinnalta katsoen teeskentelemättä. Ruhtinas Aribert tuli kohteliaaksi, vieläpä kunnioittavaksi Nellaa kohtaan ja ystävällisemmäksi Nellan isää kohtaan, kuin heidän keskinäinen asemansa edellytti. Jälkimmäistä huvitti tutkia tätä kuninkaallista sukuperää olevaa vesaa, ensimmäistä, jonka kanssa koskaan oli joutunut tekemisiin. Hän päätti, että nuori mies oli kylläkin kaunismuotoinen, että hänellä ei ollut "poimukauluksia", ja että hänestä saattaisi tulla erittäin hyvä kauppamatkustaja jollekin ensiluokkaiselle toiminimelle. Sillä tavalla mr Racksole valmistavasti arvioi sen miehen, josta kerran saattoi tulla Posenin hallitseva suurherttua.
Nellan mieleen juolahti, ja sitä ajatellessaan hän hymyili, että ravintolakonttori tuskin oli tuon ylhäisen nuoren miehen oikea vastaanottopaikka. Siinä hän seisoi, pää puoleksi konttorinikkunan sisäpuolella, huolimattomasti ikkunapieleen nojaten, ikäänkuin olisi ollut vain pörssikauppias tai jonkun newyorkilaisen teatteriseurueen johtaja.
— Matkustaako teidän ylhäisyytenne aivan yksin? kysyi Nella.
— Eräitten tapahtumien vuoksi olen tullut sen tehneeksi, virkkoi ruhtinas. Seuralaiseni oli määrä kohdata minut Charing Crossin asemalla, mutta häntä ei näkynyt — en osaa keksiä syytä siihen.