— Mitä se sinua liikuttaa?
— Ei mitään. Tunnen itseni vain ikäänkuin hieman yksinäiseksi. Tunnen tarvitsevani jonkun tukea tämän ravintolan hoidossa.
— Jos sinulla on sellainen tunne, isä, niin varmaan piilee joku tauti ruumiissasi.
— Niin, sanoi hän huokaisten, myönnän tämän vuoksi olevani jollakin tavalla poissa tolaltani. Mutta ehkä et ole selvillä, Nella, siitä, että olemme kietoutuneet hyvin kummalliseen juttuun.
— Tarkoitat mr Dimmock paran kohtaloa?
— Osaksi Dimmockia, osaksi muita asioita. Ensiksi, että miss Spencer, vai mikä monimutkainen nimi hänellä nyt onkaan, aivan salaperäisesti katoaa. Sitten, että kivi heitetään sinun makuuhuoneeseesi. Edelleen, että tapasin tuon roiston Julesin punomassa salajuonia Dimmockin kanssa kello kolme aamulla. Sitten sinun kallisarvoisen ruhtinaasi Aribertin saapuminen ilman seuruetta — minkä minä, kun ruhtinaan arvoinen henkilö on kysymyksessä, katson mitä omituisimmaksi ja arveluttavimmaksi asiaksi — ja vihdoin viimein huomaan tyttäreni olevan erittäin tuttavallisissa suhteissa samaisen ruhtinaan kanssa. Sitten nuori Dimmock lähtee pois ja kuolee, ja täytyy pitää oikeudellinen tutkimus, ja sitten Eugen-herttua seurueineen, joita tänään on odotettu tänne päivällisen ajaksi, jää kokonaan saapumatta…
— Eikö Eugen-herttua ole tullut?
— Ei, ei ole tullut; ja Aribert-setä on niin tuhattulimmaisen ilkeässä asemassa hänen tähtensä ja sähköttää paraikaa ympäri Eurooppaa häntä tiedustellen. Kaiken kaikkiaan tästä näkyy tulevan oivallinen sekasotku.
— Luuletko todellakin, isä, että Jules ja mr Dimmock parka ovat olleet samassa pelissä?
— Luulenko? Tiedän sen! Tahdon sanoa sinulle, että näin tuon heittiön eilen illalla päivällisen aikana iskevän silmää Dimmockille, ja se olisi saattanut merkitä — niin no!