— Vai havaitsit todellakin tuon silmäniskun, isä?
— Kyllä, entä sinä?
— Tietysti, isäukkoseni. Aioin juuri puhua sinulle siitä. Miljoonamies murahti.
— Vilkaiseppas tänne, isä, kuiskasi Nella äkkiä osottaen ihan heidän allaan sijaitsevalle parvekkeelle. Kuka tuo on? Hän viittasi mieheen, jolla oli paljas pilkku takaraivolla ja joka painautui aivan parvekkeen reunustaan liikkumattomana katsellen alas tanssisaliin.
— Kuka se on?
— Eikö se ole Jules?
— Totta tosiaan! Profeetan parran nimessä, eikö olekin hän.
— Ehkä mr Jules on mr Sampson Levin vieraita.
— Olkoon vieras tai ei, ulos hänen on mentävä ravintolasta, vaikkapa minun itse olisi hänet heitettävä pellolle.
Racksole katosi virkkamatta enää sanaakaan, ja Nella seurasi hänen jälestään. Mutta tultuaan alas parvekkeelle ei miljoonamies voinut keksiä jälkeäkään Julesista yhtä vähän siellä kuin itse tanssisalissakaan. Sanomatta sanaakaan ääneen, mutta hiljaa päästellen suustaan meheviä nimityksiä, hän kaikkialta etsi turhaan ja palasi sitten kiertoportaita ja käytäviä entiselle havaintopaikalleen, uudelleen luodakseen yleissilmäyksen saliin tältä korkealta kohdalta. Ihmeekseen hän tuosta pimeästä pienestä huoneesta löysi miehen, joka yhtä tarkkaavaisena katseli näytelmää, kuin hän itse oli tehnyt muutamia minuutteja aikaisemmin. Askeleita kuullessaan mies hämillään kääntyi ympäri.