— Ajakaa noitten vaunujen jälkeen, hän sanoi ranskaksi ajurille erikoisella painolla.
— Bien, madame! Ajuri näpäytti hevostaan ja eläin kiiti kauhealla ryminällä kivikatuja pitkin. Tämä ajuri osottautui täysin tottuneeksi seuraamaan toisia vaunuja.
— Nytpä olen omituisessa tilanteessa! puheli Nella itsekseen. Hän nauroi vallattomasti, mutta tunsi kuitenkin sydämensä tykyttävän tavattoman kiivaasti.
Hetkisen pysyttelivät takaa-ajetut vaunut kohdallaan Nellan vaunujen edessä. Ne kulkivat läpi kaupungin melkein laidasta laitaan ja poikkesivat sitten sikin sokin risteileville pikkukaduille kauas Kursaalenin eteläpuolelle. Silloin Nellan ajoneuvot vähitellen alkoivat tavottaa niitä. Ensimmäiset vaunut pysähtyivät nytkähtäen korkean, pimeän talon eteen, ja miss Spencer laskeutui vaunusta. Nella huusi ajurilleen, että tämä pysäyttäisi, mutta ajuri, joka tahtoi suorittaa hyvin tehtävänsä, löi hevosta ja oli kuuro ajettavansa käskyille. Hän pysäytti voitonriemuisena tuon ison, pimeän talon kohdalle juuri sillä hetkellä kun miss Spencer hävisi portista sisään. Toiset vaunut ajoivat tiehensä. Epäröiden mitä oli tehtävä, Nella laskeutui vaunuista ja maksoi. Samalla joku mies uudelleen avasi portin, joka oli sulkeutunut miss Spencerin jälkeen.
— Haluan tavata miss Spenceriä, sanoi Nella, hetkellistä mielijohdetta seuraten. Hän ei keksinyt muuta sanottavaa.
— Miss Spenceriäkö?
— Niin, hän tuli juuri äsken.
— Olette luullakseni O. K. kysyi mies.
— Enköhän, sanoi Nella ja meni hänen ohitsensa sisälle. Hän ihmetteli omaa rohkeuttaan.
Miss Spencer astui juuri sisään erääseen huoneeseen kapeasta eteisestä. Nella kulki hänen kintereillään huoneeseen, jonka köyhä sisustus todisti sen vuokrahuoneeksi. — Kas niin, miss Spencer, puhutteli Nella entistä paroonitar Zerlinskiä, arvaan ettette luullut minua tapaavanne. Läksitte hotellistamme tänään kovin äkkiä ja muutama päivä sitten yhtä äkkiä, senvuoksi olen tullut tapaamaan teitä tehdäkseni muutamia kysymyksiä.