— Ja kuka on mr Rocco?
— Mr Rocco on meidän keittiömestarimme, herraseni. Jules'in kasvoilla oli ilme, kuin olisi häntä pyydetty selittämään kuka Shakespeare oli.
Molemmat miehet katsoivat toisiinsa. Tuntui uskomattomalta, että Theodore Racksolea, tulenkestävää Racksolea, jolla oli 200 penikulmaa rautatietä, useita kaupunkeja ja kuusikymmentä ääntä kongressissa, uhmaisi palvelija, tai vieläpä kokonainen ravintola. Ja kuitenkin oli asianlaita niin. Jules'in kasvoilla oli lujan miehen tyyni ilme, miehen, joka on varma voitosta. Hänen kasvojenilmeensä sanoi: Sinä olet voittanut minut kerran, mutta et tällä kertaa, ystäväiseni New Yorkista.
Mitä Nellaan tuli, niin hän tunsi isänsä ja aavisti mielenkiintoisia tapahtumia, luottavaisesti odottaessaan kyljystään. Hänellä ei tuntunut olevan nälkä ja hän jaksoi odottaa.
— Anteeksi hetkiseksi, Nella, sanoi Theodore Racksole tyynesti, palaan parin sekunnin kuluttua. Ja hän harppasi pitkin askelin ulos ruokasalista. Ei kukaan huoneessaolijoista tuntenut miljoonamiestä, sillä hän oli tuntematon Lontoossa, koskapa tämä oli hänen ensi käyntinsä Europassa yli kahdenkymmenen vuoden aikana. Jos joku olisi hänet tuntenut ja huomannut hänen kasvojensa ilmeen, olisi tämä joku kenties pelännyt räjähdystä, joka olisi saattanut syöstä koko Grand Babylonin Thames'iin.
Jules vetäytyi viisaasti kyllä nurkkaan. Hän oli ampunut panoksensa; nyt oli vastustajan vuoro. Pitkä ja vaihteleva kokemus oli opettanut Jules'ille, että vieras, joka yrittää kukistaa tarjoilijan, melkein aina joutuu tappiolle. Tarjoilijalla on niin monta etua moisessa taistelussa.
II.
KUINKA MR RACKSOLE SAI PÄIVÄLLISENSÄ.
Theodore Racksole meni suoraan ravintolan eteishalliin ja astui miss Spencerin pyhäkköön.
— Haluan tavata mr Babylonia hetkeäkään viivyttelemättä, hän sanoi.