— Nyt Eugen-paran luo, sanoi ruhtinas Aribert.
— Ettekö luule, että olisi paras tutkia talo ensin? huomautti Racksole. On varminta ottaa selko siitä, millä kannalla asiat ovat. Meillä ei näet ole varaa antautua salaväijytyksen tai muun semmoisen uhriksi.
Ruhtinas oli samaa mieltä, ja he tarkastivat talon ullakkoa ja kellaria myöten, mutta eivät tavanneet ainoatakaan ihmistä. Sitten he, lukittuaan kadulle vievän portin ja arkihuoneen lasioven, lähtivät jälleen alas kellariin.
Vanki istui yhä tuolillaan. Ruhtinas Aribertin puhutellessa häntä saksaksi, hän katsoi setäänsä.
— Etkö tahdo lähteä meidän matkaamme, Eugen? sanoi ruhtinas Aribert, sinun ei tarvitse jäädä tänne enää, ymmärrätkö?
— Anna minun olla rauhassa, oli kummallinen vastaus. Jätä minut rauhaan. Mitä sinä tahdot?
— Olemme tulleet tänne vapauttamaan sinut tästä tilasta, sanoi ruhtinas Aribert lempeästi. Racksole vetäytyi syrjään.
— En tahdo, vastasi herttua itsepintaisesti. Odotan täällä häntä. Et kai sinä luullut jonkun pidättävän minua täällä vasten tahtoani? Sanon sinulle odottavani häntä. Hän sanoi tulevansa.
— Kuka hän, kysyi ruhtinas Aribert kehottaen.
— Hän! Niin, kai sinä sen tiedät! Unohdin näet, ettet sitä tiedä. Et saa kysyä. Älä koetakaan udella minulta, Aribert setä. Hänellä oli punainen hattu päässään.