III.
Eräänä aamuna — eikä siihen ennättänyt kulua pitkältä aikaa, siinä määrin tuntui Kohtalo suosivan nuorempaa vanhemman kustannuksella — sai rouva Machin kaksi kirjettä, jotka herättivät hänessä levottomuutta ja mielipahaa. Toinen tuli hänen isännältään ilmoittaen, että tämä oli myynyt talon, jossa hän asusti, eräälle Lontoossa elävälle herra Wilbrahamille ja että hänen oli vast'edes suoritettava vuokransa mainitulle herra Wilbrahamille tai tämän valtuuttamalle. Toinen tuli eräältä lontoolaiselta asianajotoimistolta ilmoittaen, että sen asiakas herra Wilbraham oli ostanut talon ja että vuokra oli maksettava sen asiamiehelle, jonka nimi ilmoitettaisiin myöhemmin.
Rouva Machin purki mielenliikutuksensa tavallisella huudahduksellaan:
"Siunatkoon!"
Ja hän näytti nuo julkeat kirjeet Denrylle.
"Oh!" sanoi Denry. "Vai on hän ostanut ne? Kuulin hänen olevan sellaisissa aikeissa."
"Ne?" huudahti rouva Machin. "Mitä muuta hän on ostanut?"
"Arvelen hänen ostaneen kaikki viisi — tämän ja nuo neljä seuraavaa, aina Downesin taloa myöten. Arvelen, että kyllä saat kuulla niille neljällekin tulleen tällaiset ilmoitukset. Tiedäthän, että koko tämä kortteli kuului ennen vanhaan Wilbrahameille. Totta kai sinä sen muistat, äiti?"
"Onko hän sitten niitä Hillportin Wilbrahameja?"
"Luonnollisesti."
"Luulin, että Cecil oli viimeinen heistä, ja kun hän oli tehnyt itsestään täällä keppikerjäläisen, niin hän lähti Australiaan ja joi itsensä siellä hengiltä. Niin minä olen aina kuullut kerrottavan. Me olemme aina sanoneet täällä, että nyt ei ole yhtäkään Wilbrahamia enää elossa."