"Australiaan hän lähtikin, mutta ei hän juonut itseään hengiltä. Hän katosi ihmisten ilmoilta, ja koottuaan itselleen rikkauksia hän näyttää ilmestyneen jälleen Sidney'iin. Kuuluu aikovan tulla takaisin asettuakseen tänne pysyväisesti. Ainakin hän ostelee suurin määrin Wilbrahamien entisiä kiinteistöjä. Siitähän puhutaan kaikkialla."
"Vaikka vaan", sanoi rouva Machin. "Minulle se ei ole mieluista."
Hän ei hyväksynyt lakia, joka salli isännän myydä talonsa välittämättä vähääkään vuokralaisesta, joka oli asustanut siinä neljättäkymmentä vuotta. Aamupäivän kuluessa hänelle selvisi, että Denry oli oikeassa — toisetkin vuokralaiset olivat saaneet aivan samanlaisen tiedotuksen kuin hänkin.
Kahta päivää myöhemmin Denry palasi kotiin teelle tuliaisina mitä merkillisin uutinen. Herra Cecil Wilbraham oli saapunut Lontoosta Bursley'iin ja käynyt hänen puheillaan. Herra Cecil Wilbrahamilla oli ilmeisesti aivan vanhentuneet tiedot paikallisista oloista, sillä hän oli kuvitellut Denryä vuokrainperijäksi ja kiinteistöasioitsijaksi, vaikka todellisuudessa Denry oli luopunut tästä vähäpätöisestä elämäntyöstä jo vuosia sitten. Hän oli toivonut, että Denry keräisi hänen vuokrasaatavansa ja valvoisi hänen yhä kasvavia etujaan paikkakunnalla.
"Mitä sinä sitten vastasit hänelle?" tiedusti rouva Machin.
"Suostuin hänen pyyntöönsä", kertoi Denry. "Miksi?"
"Arvelin, että se olisi turvallisempaa sinulle", virkkoi Denry painokkaasti. "Ja sitä paitsi siitä näyttää koituvan hauska juttu. Hän on aika omituinen jehu."
"Omituinen?"
"Ensinnäkin hänellä on niin komeat viikset, etten ole koskaan nähnyt moisia. Ja hänellä on jokin vika vasemmassa silmässään. Ja sitten hän taitaa olla vähän hullu."
"Hulluko?"