II.
Sinä päivänä, jolloin Kaupunkiviisikon Viikkolehden ensimmäinen numero ilmestyi, todisti uuden lehden toimisto Hanbridgessä olevansa erinomaisesti järjestetty, sillä se toimi kaikissa yksityiskohdissaan ihailtavan tasaisesti. Kellarikerroksessa jyrräsi Marinoni-kone hyristen kuin jättiläiskissa painaakseen viisitoistatuhatta numeroa tunnissa. Ensi kerrokseen oli järjestetty nerokkaita laitteita sanomalehden julkisuuteen saattamiseksi; rauta-aidake, jonka avulla pojat pidettiin järjestyksessä jakelupöydän ääressä, oli Merkkitorven toimistosta lainattu aate. Toisessa kerroksessa majaili toimittaja ja perustaja apulaisineen ja seuraavassa sijaitsi latomo. Portaikkomäärä, joka erotti latomon konehuoneesta, ei ollut mikään ehdoton etu, mutta tiilikivet ja muurilaasti eivät ole kimmoisia, ja täytyy tulla toimeen parhaansa mukaan. Toimisto teki edullisen vaikutuksen ulkoa päin ja veti jotakuinkin vertoja Merkkitorven läheiselle toimistolle. Ensi kerroksen ikkunoissa oli tietenkin ilmoitustauluja, ja kullatut kilvet, jotka katolla kohosivat toinen toistaan ylemmäksi, ikäänkuin ennustivat taloudellista menestystä.
Denry sattui olemaan sinä iltapäivänä Päivälehden toimistossa. Hänellä ei ollut yksityiskohtaiseen järjestelyyn nähden ollut mitään tekemistä, sillä yksityiskohtainen järjestely ei ollut hänen erikoisalaansa. Hänen erikoisalanaan olivat suuret, johtavat aatteet. Hän tiesi tuskin laisinkaan sopimuksista, joita oli tehty kirjeenvaihtajain ja sanomalehtimies-yhdistyksen ja Uutiskeskustoimiston, urheilujärjestöjen ja kaunokirjailijaliittojen kanssa, ei myöskään vaikeuksista, joita kirjaltajien ammattiyhdistys oli aiheuttanut, tai taistelusta, jonka päämääränä oli saada paperinhinta alennetuksi kahdeskymmenesosa pennyä naulalta, tai erinäisille ilmoittajille myönnetyistä hirvittävistä alennuksista tai kahnauksesta rautatieyhtiön kanssa tai kuvottavasta mairittelusta, joka oli kohdistettu aivan vähäpätöisiin lehtiasiamiehiin tai — mikä oli kaikkein ikävin kohta — sanomalehtipoikien puutteesta. Nämä eivät huvittaneet häntä. Hän ei voinut alentua punnitsemaan moisia asioita. Mutta kun herra Myson tyynenä ja ylpeänä opasti hänet alas konehuoneeseen ja Marinoni viskasi punaisen Päivälehden valmiiksi taitettuna melkein hänen kouraansa ja se näytti ihan todelliselta sanomalehdeltä ja hän näki siinä yhden omista kyhäyksistään ja muisti olevansa sen omistajia — silloin asia sekä huvitti että ihastutti Denryä ja hänen sydämensä sykki kiivaammin. Sillä tämä punainen esine oli koko yrityksen tunnuskuva ja tulos ja vaikutti häneen ihmetyön lailla.
Ja hän sanoi itsekseen, laisinkaan aavistamatta kuinka monet tuhannet olivat sanoneet samaten ennen häntä, että sanomalehti on oivallisin leikkikalu maailmassa.
Kello neljän tienoissa tuli jakeluosaston johtaja paitahihasillaan ja esiliina yllään herra Mysonin luo ja pyysi kunnioittavasti tätä saapumaan jakelutoimistoon. Herra Myson siirtyi jakelutoimistoon ja Denry hänen mukanaan, ja siellä he näkivät repaleisen pikkupojan nenä veressä ja kasa Päivälehtiä haavoittuneessa kädessään.
"Niin", nyyhkytti poika; "ja ne uhkas repiä silmät mun päästäni ja pelata niillä nappikuoppaa, jos hoksaavat mun vielä Kruunu-aukiolla." Ja hän heitti sanomalehdet kädestään hurjasti ulvahtaen.
Molemmat johtajat saivat tietää, että tämän jalon uhkauksen oli lausunut neljä Merkkitorven poikaa, jotka eivät suvainneet yhdenkään pojan kaupittelevan ainoatakaan muuta lehteä kuin Merkkitorvea Kruunu-aukiolla tai missään muualla.
Luonnollisesti se oli typerää.
Mutta typeryydestään huolimatta sitä jatkui. Päivälehden keskustoimisto Hanbridgessä ja sen haaratoimistot naapurikaupungeissa muistuttivat sotilassairaaloita, ja johtajille selvisi totuus sellainen, että sillä välin kuin yleisö janosi ostaa Päivälehteä, esti Merkkitorven poikien julkea salaliitto myymästä Päivälehteä. On nimittäin otettava huomioon, että Kaupunkiviisikon väestö sieppaa kernaimmin sanomalehtensä kadulla sen parhaillaan lentäessä ja huutaessa. Merkkitorvella oli palveluksessaan suuri poikalauma, jolle se järjesti vuosittain komean juhlan. Oikeastaan Merkkitorvi omisti kaikki käytettävissä olevat pojat ja epäämättömästi kaikki väkevimmät nyrkkisankarit. Herra Myson oli saanut hankituksi poikia vasta itsepintaisesti etsiskeltyään, eivätkä hänen löytämänsä suinkaan olleet kykenevimpiä, joten ne eivät luultavasti pääsisi voitolle olemassaolotaistelussa. Olisi saattanut otaksua, että paikkakunnalla, joka ei väsy koskaan nurisemaan huonoista ajoista ja työttömyydestä, tuhannet pojat olisivat mielihyvällä ostaneet Päivälehden neljällä pennyllä myydäkseen sen kuudesta pennystä. Mutta niin ei ollut laita.
Seuraavana päivänä oli poikien puute Päivälehden toimistossa kerrassaan tuskastuttava. Suurenmoinen yritteliäs sanomalehti janosi joutua kauppaan ja suuri valistunut yleisö janosi päästä ostamaan; mutta kauppoja syntyi tuskin laisinkaan, koska Merkkitorven pojat olivat pakottaneet piskuiset vastaleivotut kilpailijansa hirmuhallituksensa alaisiksi!