Tilanne oli suorastaan sietämätön.
Mutta sietämättömyydestään huolimatta se jatkui. Herra Myson oli ottanut huomioon kaiken paitsi tätä. Hänen mieleensä ei ollut tietenkään juolahtanut, että moinen rääsyarmeija voisi ruveta estelemään suurenmoista ja vakavaa yritystä, joka tarkoitti yhteistä hyvää.
Hän valitti asiasta arvokkaasti Merkkitorvelle, ja sai Merkkitorvelta arvokkaan vastauksen, ettei tämä voinut olla vastuunalainen poikiensa vallattomista kepposista kaduilla, että, lyhyesti sanoen, Kaupunkiviisikko oli vapaa maa. Jälkimäiseen väitteeseen ei herra Myson voinut yhtyä.
Kun oli turhaan koetettu vedota vanhempiin — hämmästyttävää, kuinka vähän Kaupunkiviisikon isät välittivät jälkeläistensä verenhukasta! — joutui muuan tapaus viimein poliisioikeudessa käsiteltäväksi. Tällöin Merkkitorvi valtuutti edustajakseen erään asianajajan, ja tämä vakuutti Merkkitorven inhoavan moista verilöylyä. Todistukset olivat peräti ristiriitaisia, ja tuomari antoi asian raueta sattuvaan sutkaukseen. Asiasta ei ollut muuta varmaa tulosta, kuin että poika, jonka isä oli näennäisesti nostanut syytteen, oli tuskin ennättänyt poistua käräjätuvasta, kun hänen korvansa jo oli siekaleina. Pojat ovat aina poikia.
Mutta Päivälehti luotti varsin vähän ihmisluontoon; se ei voinut uskoa, ettei Merkkitorvi salaisesti yllyttänyt poikiaan pysymään poikina. Se ei voinut uskoa, että vilpitön halu harjoittaa puhdasta peliä ja edistää paikkakunnan yhteistä menestystä saattaisi Merkkitorven jalomielisesti uhraamaan lähes puolet levikistään ja osan ilmoitustuloistaan. Ja herra Mysonin pääkirjoitusten loukkaantunut sävy tuntui viittoilevan siihen suuntaan, että herra Mysonin mielestä hänen vanhemman kilpailijansa pitäisi tehdä kaikki voitavansa jouduttaakseen omaa perikatoansa. Merkkitorvi ei maininnut sanallakaan taistelusta. Päivälehti julkaisi siitä päivittäin pöyristyttäviä yksityiskohtia.
Taistelua jatkui viikosta toiseen.
Sitten Denry keksi keinon kuten tavallisesti. Päivälehdessä julkaistiin ilmoitus, missä luvattiin roteville miehille kaksi shillinkiä kuuden tunnin päivätyöstä. Osoite ei ollut sama kuin Päivälehden. Sotajuonta käyttäen Denry sai ilmoituksen julkaistuksi myöskin Merkkitorvessa.
"Meidän täytyy kuluttaa koko pääomamme saadaksemme lehden kaduille", sanoi Denry. "Se on selvää. Me panemme miehiä myymään sitä. Pian saadaan nähdä, käyvätkö Merkkitorven roistot heidänkin kimppuunsa. Eikä heille suoriteta palkkiota tuloksien mukaan; me maksamme määrätyn palkan; kyllä se syötti vetää. Ja palkkioprosentin kaupan päällisiksi. Minusta voisi pestata vaikka viisi sataa miestä. Kadut ihan tulvilleen! Juuri sillä lailla! Viis' kustannuksista. Ja kun tämä kepponen on tehty, niin voidaan taas turvautua poikiin; silloin niille on jo annettu hyvä läksytys."
Ja herra Myson oli samaa mieltä ja hyvillään siitä, että Denry osasi pitää yllä mainettaan.
Saviteos-markkinain tilaa pidettiin sinä kesänä huonompana kuin se oli konsanaan ollut sitten vuoden 1869, ja työttömäin nurina kasvoi valtavaksi, vieläpä kapinalliseksikin. Sen vuoksi herra Myson hankki kaiken varalta pari poliisia pitämään yllä järjestystä osoitepaikalla niinä tunteina, jolloin ilmoituksessa oli kutsuttu kokoon rehellisiä miehiä, jotka halusivat hyväpalkkaista tointa. Ottaen huomioon, että Kaupunkiviisikossa oli tuhansittain menehtyviä perheitä, hän odotti hartaita leivänhakijoita kasautuvan tungokseen asti. Niinpä olikin ryhdytty perinpohjaisiin toimenpiteisiin.