Ja ovi sulkeutui.
Repaleiselle armeijalle tarjoiltiinkin paahdettua juustoa ja lämpimiä hilloleivoksia — mutta ei suinkaan kiireen vilkkaa. Ja kun pojat tunkeilivat täyteen ahdettuina ovea kohti, neuvoi hellä ihmisystävä, joka oli heitä ravinnut, heitä poistumaan toisesta ovesta, ja he huomasivat joutuneensa lauta-aidan ympäröimään pihaan, jonka kaksoisportti ei ottanut vähääkään auetakseen. Ja myöskin aitan ovi oli suljettu. Ja sikäli kuin juusto ja hillo ennättivät kadota, kohosi ilmaan raivonhuutoja. Piha oli niin lähellä Päivälehden toimistoa, että saattoi hyvin nähdä tämän savutorvet. Eivätkä huudot aiheuttaneet kuitenkaan mitään vastausta Päivälehden valtiailta, jotka onnittelivat toisiaan oivallisesta kilpailukuvauksestaan, nopeudestaan joutua painovalmiiksi ja armeijansa uskollisuudesta.
Lienee tarpeetonta sanoa, että Merkkitorvi epäsi kaiken osallisuuden tähän harvinaiseen kepposeen, joka oli houkutellut Päivälehden armeijan ansaan hajun avulla. Voiko sitä tehdä vastuunalaiseksi epäitsekkäiden kannattajainsa hurjisteluista?… Tämä pelottava kepponen todisti kuitenkin, kuinka kuumana veri kuohui kahden suuren kilpailijalehden jännittävässä taistelussa. Kaikkitietäväiset kuiskailivat, että Denry Machin oli lopultakin joutunut tappiolle tänä ratkaisevana päivänä.
IV.
Snapen sirkus oli pohjoisen Staffordshiren suuria loistolaitoksia vyöryttäen komeuksiaan kaupungista toiseen ja valliten poikien haaveita sukupolvesta toiseen. Sen pääkortteri sijaitsi Axessa, kymmenen peninkulman päässä Hanbridgestä, mutta ukko Snapen rikkaus oli pääasiallisesti peräisin Kaupunkiviisikosta. Siihen aikaan kuin Merkkitorven ja Päivälehden välillä puhkesi taistelu, se oli jo alkanut rappeutua. Iäkäs omistaja oli äskettäin kuollut ja nimi ja hevoset ja vaunut ja huolellisesti paikatut teltat oli myyty vieraille. Vuosijuhla- ja jalkapallokilpailu-lauantaina (joka oli myöskin Martinmessun lauantai) tämä sirkus majaili Oldcastlessa, Kaupunkiviisikon liepeellä, missä se antoi kauden viimeisiä näytäntöjä. Eivät edes pojatkaan mene sirkukseen keskellä Kaupunkiviisikon talvea. Merkkitorvi oli vuokrannut juhlakulkueeseen sopivan osan Snapen laitosta loppuosaksi iltapäivää ja alkuillaksi. Ja ohjeiden mukaan oli koko kulkueen oltava Merkkitorven toimiston luona täydessä marssikunnossa viimeistään kello viideltä.
Mutta kello neljältä saapui joukko herrasmiehiä nauharuusuke napinreiässä ja Merkkitorven ilmoitustaulu kädessä puuhakkaina ja huohottaen Oldcastlen markkina-aukiolle kertoen, että ohjelma oli muutettu viime tuokiossa, jotta tehtäisiin tyhjiksi erinäiset juonittelut, joita pelättiin häikäilemättömän Päivälehden taholta. Kulkue oli jaettava kolmeen ryhmään, joista pääjoukon oli saavuttava Hanbridgeen "takateitse" ja molempien toisten oli lähdettävä Bursley'iin ja Longshaw'hon. Tällä tapaa saataisiin reklaamitoiminta jaetuksi ja paikkakunnan päätekijöille osoitettaisiin samanlaista kunniaa kullekin.
Erikoisesti valmistetut liput, viirit ja nauhat, joissa oli sanat:
"MERKKITORVI
Kolmikymmenviisivuotisjuhla" jne,
oli jo kohotettu ja ripustettu ja kääritty vaunujen kullatulle harjalle. Ja tuokion viivyteltyään matkue lähti liikkeelle jakaantuen Karjatorin alapäässä. Hanbridgeä varten valittua osastoa johtivat suunnattomat Jupiterin vaunut, joissa oli kuusi pyörää ja kuusikolmatta allegorillamaista kuvaa (kuten klovnin oli tapana sanoa); niitä veti kuusi kirjavaa hevosta, joita ohjattiin valkoisin suitsin. Näissä vaunuissa oli ikkunallinen päällystä (suuremmissa näytäntötilaisuuksissa niitä käytettiin toisinaan pilettimyymälänä), ja sisälle oli sijoittunut muuan Merkkitorven valtuutetuista; sieltä hän ohjasi kulkueen matkaa.
Turhaa olisi koettaa kauemmin salata, ettei Jupiterin vaunujen sisustassa majaileva Merkkitorven valtuutettu itse asiassa ollutkaan mikään Merkkitorven valtuutettu. Hän oli Denry Machin, ei yksikään toinen. Tästä ainoasta seikasta saattaa käsittää, missä määrin suurten julkisten puhetorvien edustajat olivat unohtaneet, mitä heidän arvonsa ja säädyllisyys vaativat. Luolassaan lymyillen Denry opasti Merkkitorven reklaamikulkueen pääjoukon kaikenkaltaisia syrjäteitä pitkin Hanbridgen laitaosien ympäritse ja sitten itse kaupunkiin kukkulan puolelta. Ja lopulta nuo kymmenet ajoneuvot pysähtyivät Crapperinkadulle sen vaatimattomien asujanten iloksi.