"Ovat myöhästyneet puolitoista tuntia", sanoi Denry tyynesti eräälle Merkkitorven omistajista, joka seisoi katukäytävällä. "Mutta minun onnistui tuoda ne tänne. Minua halutti käväistä kiittämässä teitä siitä, että toimititte meidän pojille niin oivan kestityksen."

Puhelimet hymisivät kertoen uutisia samanlaisista Päivälehden juhlakulkueista Longshaw'ssa ja Bursleyssä. Eikä paikkakunnalla ollut ainoatakaan ensiluokkaista ravintolaa, missä ei olisi ihmetellen ihailtu tuon suurenmoisen vekkulin, Denry Machinin hävytöntä, voittamatonta julkeutta. Moni ennusti oikeudenkäyntejä, mutta siitä oltiin yksimielisiä, että Merkkitorvi oli aloittanut tuon julkeuskilpailun pyydystämällä satimeen Päivälehden pojat, jotta saisi vakuutetuksi pyhän rauhan toitotetulle juhlakulkueelleen.

Eikä Denry jättänyt vielä sittenkään Merkkitorvea rauhaan.

Päivälehden erikoisessa jalkapallonumerossa oli ensinnäkin ilmoitus, että Kaupunkiviisikon Päivälehti panisi toimeen Martinmessu-juhlia. Ja samana aamuna sai jokainen Yleisen säästöklubin jäsen kutsun näihin juhliin. Niitä oli kolme, ja ne vietettiin julkisilla paikoilla Hanbridgessä, Bursleyssä ja Longshaw'ssa. Ne kävivät tavalliseen Kaupunkiviisikon markkinain tyyliin, s.o.: niissä oli karuselleja, näyttelyitä, piparkakkumyymälöitä, keinuja, kilpailuja. Mutta kuhunkin tilaisuuteen oli järjestetty aivan uusi ja perin yksinkertainen huvitus. Siihen kuului sarja pieniä rautatien merkkilaitteita.

"Käykää esiin! Käykää esiin!" huusivat hoitajat. "Iskekää alas merkkilaite! Saatte paketin Turkin makeata. Iskekää alas merkkilaite!"

Ja kun merkkilaite oli isketty alas, huusivat miehet:

"Me käärimme sen teille Merkkitorven erikoiseen vuosijuhlanumeroon."

Ja ylenkatseellisesti he repivät sopiviksi siekaleiksi Merkkitorven numeroita, jotka olivat maksaneet Denrylle ja Kumpp:lle puoli pennyä kappale, ja käärivät Turkin makean siihen ja läjähyttivät sen saajan käteen.

Ja koko markkinakenttä peittyi repaleisiin ja likaantuneisiin Merkkitorven numeroihin. Ihmiset kahlasivat nilkkojaan myöten Merkkitorvessa.

Asiasta puhuttiin kaiken sunnuntaita. Harva asia on nostattanut Kaupunkiviisikossa enemmän juoruja kuin Denryn keksimä ja suorittama suunnaton kepponen. Merkkitorvea kohdannutta siveellistä tappiota pidettiin melkein tuhoisana. Ja nyt ei enää pohdittu oikeudenkäynnin mahdollisuutta, vaan sen luultavuutta.