Cotterilleilla oli verraten iso vanha talo kelpo puutarhoineen toisella puolen uutta puistoa ja kaikkia noita punaisia katuja, joiden luomisessa herra Cotterill oli ollut osallisena. Herra Cotterill rakensi toisille uusia terrakottakuorisia taloja, mutta asusti itse kernaimmin vanhassa stukkokuorisessa. Hänen asumuksensa oli pelastettu palstoitettaessa useita Yrjöjen aikuisia tiloja. Se oli arvokas. Siinä oli kaksoisportti, ja tältä ajotie lähti pyrkimään kohti talonovea, mutta karttoi ehdoin tahdoin joutumasta talonovelle, ennenkuin oli ulottunut kaarroksissa läpi koko puutarhan. Se oli oikeata Yrjöjen tyyliä! Uusi tyyli ilmeni valtuusmies Cotterillin ulkonemaikkunoissa, kylpyhuoneessa ja puutarharuiskussa. Myöskin oli olemassa tallirakennus, missä säilytettiin Viktorian aikuisia rattaita ja Yrjöjen aikaa muistuttavaa hevosta, joita valtuusmies käytti liikematkoillaan. Milloin tahansa hänen vaimonsa tai tyttärensä halusivat käyttää ajoneuvoja, ne olivat joko poissa tai juuri lähdössä tai Yrjön-hevonen oli väsyksissä ja levon tarpeessa. Mies, joka hoiti hevosta, kynti myöskin kukkalavoja, särki ikkunoita niitä puhdistaessaan ja hankasi mustaa voidetta ruskeisiin kenkiin. Kahdella sisäpalvelijalla oli eroava käsitys hänen ja heidän velvollisuuksiensa kuningaskunnan rajoista. Siinä oli lyhyesti sanoen menestyksellisen maaseutukaupunkilaisen liikemiehen tavanmukainen laaja talous.
Denry pääsi perille tapaturmitta. Tämä tapahtui niihin aikoihin, jo kolmetoista vuotta sitten, jolloin automobiiliurheilijat tekivät testamenttinsa ja varasivat mukaansa muonaa lähtiessään liikkeelle. Sen vuoksi Denry olikin mielissään. Hänessä säilynyt vähäinen, mutta hyödyllinen määrä ymmärtäväisyyttä kielsi häntä kuitenkin ajamasta autoa tuota loppumatonta koukeroista käytävää pitkin. Oli ihana toukokuun iltapäivä, ja hän jätti rakastetut ajoneuvot sekä, uudet turkkinsa erään apinapuun varjoon lähelle porttia.
Astellessaan narskutellen ovea kohti hän keksi suurenmoisen ajatuksen: "Minä vien heidät kaikki ulos huristamaan. Siinä on parahiksi tilaa!" hän sanoi.
Eipä edes nykyäänkään, jolloin yksin vuokra-ajuritkin käyttävät automobiilia, auton omistaja voi sanoa ystävälleen: "Olen ostanut auton. Lähde mukaan huristamaan", yhtä itsetiedottomalla äänellä kuin sanoisi: "Olen ostanut veneen. Lähde mukaan purjehtimaan", tai "Olen ostanut talon. Lähde mukaan katsomaan sitä." Yksinpä nykyäänkin, vieläpä keskellä Lontootakin automobiilissa on jotain — niin, jotain… Jokainen, joka on ostanut auton, ja jokainen, joka on haaveillut auton ostoa, käsittää minut. Hyödytöntä on sanoa, että automobiili on banaalisin kapine, mitä kuvitella voi. Sitä se ei ole. Se on kerskailun kaikkein korkein tunnuskuva. Jos automobiili vaikuttaa sillä lailla nykypäivinä ja Berkeleyn aukiolla, niin mitä se lieneekään vaikuttanut tuossa hämärässä menneisyydessä ja tuossa hämärässä kaupungissa kolmen tunnin pikajunamatkan päässä Euston-asemalta? Meidän on pakotettava mielikuvitus voimakkaaseen ponnistukseen saadaksemme vastauksen siihen kysymykseen. Silloin voi ymmärtää, että Denry oikein kihelmöitsi ylpeydestä.
"Onko herra kotona?" hän tiedusti palvelijalta, joka esiintyi asianmukaisessa asussa, mutta yksityiskohdiltaan siivottomana.
"Ei, herra. Ei se oo' käynyt teellä."
("Silloin vien naiset ajelemaan", virkkoi Denry itsekseen.)
"Käykää sisään! Käykää sisään!" huusi ääni salin avoimen oven toiselta puolen, Nellien ääni! Perhe, joka on kohonnut liiketoiminnan avulla, liittää käytöksessään ja elämässään ulkonaisen komeuden siitä kastista, johon se on kavunnut, luontevuuteen ja vapauteen siitä kastista, minkä se on jättänyt.
"Mikä yllätys!" virkkoi ääni. Nellie ilmestyi punaposkisena.
Denry heitti uuden automobiililakkinsa äkkiä eteisnaulakkoon. Ei! Hän ei toivonut, että Nellie näkisi sen. Hän toivoi, ettei Nellie näkisi sitä. Nyt, kun todella oli koittanut hetki julistautua autonomistajaksi, häntä alkoi pelottaa ja hermostuttaa. Häntä olisi haluttanut piilottaa lakkinsa. Mutta Denryhän olikin aivan toisenlainen kuin tavallinen ihmissuku. Hän saattoi tuntea itsensä noloksi uudessa puvussakin. Omituinen henkilö.