"Ei ensinkään. Jos vain joku, joka todella tuntee kaupungin ja luottaa kiinteistökauppaan, luovuttaisi pari tuhatta — jaa-a, viidessä vuodessa hän saisi sen summan kaksinkertaiseksi."
"Todellakin!"
"Niin", sanoi Cotterill. "Katsokaahan Claren katua."
Claren katu oli hänen terrakotta-mestariteoksiaan.
"Kuulkaahan", sanoi Cotterill mielistelevästi. "En usko, että kukaan kykenee opettamaan teille suuriakaan kiinteistöjen arvosta tässä kaupungissa. Te tunnette sen asian yhtä hyvin kuin minäkin. Jos teillä sattuisi olemaan vapaana pari tuhatta — hitto vieköön! sellaista tilaisuutta ei kannatakaan tarjota joka miehelle."
"Niin", sanoi Denry. "Ei minunkaan mielestäni kannata."
"Tarjoan sen teidän käytettäväksenne", jatkoi Cotterill oivaltamatta Denryn huomautuksen kärkeä. "Tehän olette perheen ystäviä. Te käytte meillä niin usein. Niin, johan siitä on melkein kymmenen vuotta…"
Denry huokasi: "Olen kai käynyt täällä noin yhden kerran kahdessa viikossa verraten säännöllisesti. Siitä tulee kaksi sataa viisikymmentä kertaa kymmenessä vuodessa. Niin…"
"Vaikkapa pari tuhatta", sanoi Cotterill miettiväisenä.
"Kaksi tuhatta jaettuna kahdella ja puolella sadalla — siitä tulee kahdeksan. Kahdeksan puntaa käynniltä. Se on aika kallista, Cotterill, aika kallista. Ihanhan teitä voisi pitää puolena tusinana kuuluisia lääkäreitä yhteen käärittyinä."