"Kenen kanssa sinä siellä juttelit?" hän haukoitteli.
"Sen monokkelijussin kanssa."
"Todellakin", Nellie mutisi jännittyneenä. "Vai hänen kanssaan? Erotin ääniä. Mikä hän on miehiään?"
"Tuntuu olevan aasi", sanoi Denry. "Hirveän pröystäilevä. En voinut sietää häntä kauempaa. Sain hänet uskomaan, että me olemme olleet naimisissa kaksi vuotta."
II.
He seisoivat Hôtel Beau-Siten parvekkeella Mont Pridoux'ssa. Hiukan alempana oikealla sijaitsi toinen hotelli, Métropole, jonka keskitornissa liehui punavalkoinen Sveitsin lippu. Vähän alempana sitä oli Montreux'n vuoriradan pääteasema. Rata ulottui jyrkännettä myöten suoraan Montreux'n kattoihin sähkölennätinlangan lailla. Sillä ryömi kaksi leikkijunaa toisiaan kohti ikäänkuin kärpäset, jotka nousevat ja laskeutuvat seinää myöten. Toisella puolen hotellisarjaa, joka muodostaa Montreux'n, oli kaistale vettä ja veden toisella puolen jono kukkuloita, joiden huiput hohtivat valkoisina.
"Vai nuo ne nyt ovat Alppeja!" huudahti Nellie.
Hän tunsi pettymystä, samoin Denrykin. Mutta kun Denry sai matkailuoppaasta ja kyselemällä tietää, että järvikaistale oli seitsemän peninkulman pituinen ja korkeimmat huiput kohosivat kymmenen tuhatta jalkaa merenpinnan yläpuolelle ja sijaitsivat viidenkolmatta peninkulman päässä, silloin Nellien suu avautui sepposen selälleen ja hän oli tyytyväinen.
Hôtel Beau-Site miellytti heitä. Eräs herra, joka tiesi, mitä puhui, oli suositellut sitä Denrylle Sveitsin parhaana hotellina. "Älkää antako hintojen johtaa itseänne harhaan", oli hän sanonut. Eikä Denry antanutkaan. Hän maksoi Beau-Sitessa kuusitoista frangia päivässä heistä molemmista, ja sormikulhojen puute tuntui hänestä oikeastaan huojennukselta. Kaikki oli erittäin hyvää paitsi toisinaan kuuma vesi. Kannuissa oli tosin legenda "kuumaa vettä", mutta välistä nämä kaksi sanaa olivat ainoa todistus veden lämmöstä. Toiselta puolen voi taas makuuhuoneet tehdä tukahduttaviksi vain kiertämällä kampea; ja ikkunat olivat kaksinkertaiset. Nellie oli ihmeen kekseliäs. He söivät aamiaista vuoteessa ja hän säästi voita ja hunajaa aamiaistarjottimelta iltapäiväteetä varten, joka ei kuulunut ruokailujärjestykseen. Hän sai voin pysymään jääkylmänä jättämällä sen vain ikkunan ulkopuolelle yöksi. Ja Denry ihaili moista taloustaitoa.
Toiset vieraat osoittausivat mukaviksi, hauskoiksi ihmisiksi, joissa ei ollut liikaa tärkkelystä, kuten Denry sanoi. Kummastuksekseen he saivat kuulla, että muuan lörpöttelevä kolmikymmenviisivuotias pikku rouva, joka jutteli kaikkien kanssa ja pian kutsui Denryn ja Nellien huoneeseensa teelle, oli todellinen venäläinen kreivitär, vierasluettelon mukaan "Kreivitär Ruhl (palvelijattarineen) Moskovasta." Hänen huoneensa oli siivottomin, minkä Nellie oli koskaan nähnyt, ja teekutsut kuin mitkäkin ulkoilmakekkerit. Mutta olihan jännittävää juoda teetä venäläisen kreivittären luona… (Salaliittoja! Nihilismiä! Salapoliiseja! Marmoripalatseja!)… Nuo vierasluettelot ihan salpasivat hengen. Niitä oli sivumäärin; kymmenittäin hotelleja, tuhansittain nimiä, melkein kaikki englantilaisia — ja kaikki ihmisiä, jotka saapuivat Sveitsiin talvella, koska heillä ei ollut muuta tehtävää. Denry ja Nellie kylpivät korrektisuudessa kuin kylvyssä.