"Sanoitteko te kreivittären kanssa?" tiedusti Denrykin.
"Sanoin tietenkin", virkkoi kapteeni ärtyneesti.
"Ohoo", sanoi koulutyttö nuorison ylimielisen ajattelemattomalla julmuudella; "koska me kaikki näimme kreivittären matkustavan pois vuorirataa myöten kello kolmelta, niin en voi ymmärtää, kuinka te olisitte voinut hiihdellä hänen kanssaan, kun jo oli melkein pimeätä." Ja lapsi kääntyi nousemaan mäkeä kelkkoineen jättäen vanhemmat ihmiset selvittämään tätä solmua.
"Aivan niin!" sanoi Denry. "Unohdin kertoa teille, että kreivitär matkusti eilen puolipäivämurkinan syötyään."
Samassa tuokiossa palasi juoksupoika paikalle, teki kunniaa ja tuikkasi kirjeen kapteenin ainoaan vapaaseen käteen.
"Ei käynyt toimittaminen perille, herra. Kreivitär matkusti varhain eilen iltapäivällä."
Tuomittuna kuvitellusta seikkailusta ylhäisten naisten seurassa kapteeni palasi mutisten hotelliin. Murkinoitaessa Denry esitti tapahtuman todellisuuden valossa ihastuneelle pöytäseurueelle, ja todellisuuden valo ennätti pian Clutterbuckien puolueen luo Métropoleen. Seuraavana päivänä Clutterbuckien joukko ja kapteeni Deverax, joka oli nyt saanut täydellisen valaistuksen, matkustivat Mont Pridoux'sta johonkin tuntemattomaan paratiisiin. Jos murhaavat ajatukset voisivat tappaa, niin Denry olisi maannut hengetönnä. Kapteeni olisi voinut haastaa hänet kaksintaisteluun, mutta ylpeätä ja jäätävää juhlallisuutta pidettiin parhaana menettelytapana Denryyn nähden. "Haavaansa ei pidä koskaan näyttää", lienee ollut kapteenin tunnuslauseita.
Beau-Site oli päässyt ratkaisevasti voitolle. Ja nyt, kun kilpailija oli menettänyt yksitoista vierasta yhdessä ainoassa junassa, se voitti Métropolen jo lukumäärässäkin.
Denryllä oli jossain omantunnon itiö, ja Nellien oli täysin kehittynyt.
"No niin", sanoi Denry vastaten Nellien omalletunnolle, "se on hänelle
parahiksi siitä, että teki minut narriksi tuossa Geneven jutussa.
Enkä minä sitä paitsi voi sietää pöyhkeilyä. Minä olenkin kotoisin
Kaupunkiviisikosta."