Eukko otti hyppysellisen hänen tupakkaansa ja täytti uudestaan piippunsa, ja Denry tarjosi hänelle tulitikun.
"Minä en lähde tästä talosta saamatta ainakin puoli kruunua!" selitti
Denry suopeasti.
Ja hän kieritti itselleen savukkeen, kenties pysyäkseen lämpimänä. Tuossa ummehtuneessa asunnossa oli perin koleata, mutta eukko ei hytissyt koskaan. Hän oli noita vanhoja vaimoja, jotka pitävät yllään kaikki hameensa koko elämänsä varrelta, toisen toisensa päällä.
"Silloin saatte viipyä täällä aika pitkältä", huomautti rouva Hullins katsoen tosiasioita suoraan silmiin. "Johan minä juttelin teille Jack pojastani. Hän on ollut joutilaana kuusi viikkoa. Tänään hän käy käsiksi ja antaa mulle jotain sunnuntaiksi."
"Ei se vetele", sanoi Denry lyhyesti ja ystävällisesti.
Sitten hän selitti Hullinsin muorille töykeän suopeasti, ettei rouva Codleyn myöntänyt enempää lykkäystä kenellekään, ettei hänen kannattanut jättää enempää rästiin, että vuokralaiset saattoivat hänet vararikkoon ja että hän, Denry, itsekin joutuisi samaan kadotukseen, koska tunsi niin suurta suopeutta vuokralaisluokkaa kohtaan.
"Kuusi viidettä vuotta min' oon asunut tässä talossa!" sanoi rouva
Hullins.
"Tiedän sen", myönsi Denry. "Ja katsokaas, kuinka paljo teillä on rästiä, muori!"
Hän kiinnitti eukon huomion vuokrarästeihin peräti suopean ystävällisesti, mutta vaieten tämä kieltäytyi katsomasta.
"Lastenne olisi pidettävä huolta teistä", huomautti Denry eukon äänettömyyden johdosta.