Jos Denry olisi keksinyt jotain sukkelaa ja purevaa vastaukseksi tähän pistokseen, niin hän olisi saattanut eksyä kovan, tunteettoman liikemiehen osasta. Mutta hän ei saanut keksityksi mitään. Niin hän jatkoi vakavasti:
"Herra Herbert Calvert on uskonut kaikki kiinteistönsä minun hoitooni, ja hän on antanut minulle jyrkän määräyksen, ettei mitään vuokria ole jätettävä rästiin."
Ruth ei vastannut. Herra Calvert oli pienikasvuinen viisikymmenvuotias, joka oli ansainnut rahaa "välitystoimitsijan" salaperäisessä työssä. Maineeltaan hän oli todellakin paljoa kovempi kuin miksi Denry saattoi edes tekeytyäkään, ja Denry olikin hätkähtänyt aika lailla moisen asiakkaan ilmestyessä. Jos yksikään henkilö Bursleyssä kykeni armottomasti keräämään omat vuokransa, niin Herbert Calvertin täytyi olla se mies!
"Odottakaahan vähän", sanoi Denry edelleen ottaen taskustaan kirjan ja vilkaisten siihen, "te olette velkaa vuokran viideltä neljännekseltä — kolmekymmentä puntaa."
Hän tiesi kirjattakin tarkalleen, mitä Ruth oli velkaa, mutta kirja auttoi häntä pysymään tasapainossa, soi hänelle tarpeellista siveellistä tukea.
Vähääkään varoittamatta Ruth Earp purskahti pitkään ja hilpeään naurunhelinään. Hänen naurunsa oli paljoa sievempi kuin hänen kasvonsa. Hän nauroi hyvin. Bursleyn eduksi hän olisi voinut antaa opetusta naurussa yhtä hyvin kuin tanssissa, sillä Bursley ei naura sulavasti. Hänen naurunsa todisti, ettei hänellä ollut mitään huolia maailmassa ja ettei maailma ollut hänelle muuta kuin kevyen huvituksen lähde. Denry hymyili varovaisesti.
"Minulle tämä on tietysti pelkästään liikeasia", hän sanoi.
"Vai sellaista on herra Herbert Calvert tehnyt!" huudahti Ruth hilpeyden vähitellen rauetessa hiilokseksi. "Minä olinkin utelias tietämään, mitä ihmettä hän keksii! Luultavasti tiedätte kaiken herra Herbert Calvertista?" hän lisäsi.
"En", sanoi Denry; "en tiedä hänestä muuta paitsi että hän omistaa kiinteistöjä, jotka ovat minun hoidossani. Malttakaas", hän oikaisi, "luulen muistavani, että kerran pyyhin hänen nimensä teidän ohjelmastanne."
Ja hän sanoi itsekseen: "Siitä sait! Jos häntä haluttaa kujeilla niin hurjasti postimerkeistä, niin miksi en minäkin vuorostani…" Muisto siitä, että oli lyönyt juuri Herbert Calvertin laudalta Chellin kreivittären historiallisissa tanssiaisissa, sai hänet luottamaan lujemmin omaan kykyynsä suoriutua tästä kohtauksesta loistavasti.